Job 4

Ja Eliphas Temanilainen vastasi ja sanoi,

És felele a témáni Elifáz, és monda:

Jos joku sinun kanssas rupeis puhumaan: mitämaks et sinä sitä kärsi; mutta kuka taitaa vaiti olla?

Ha szólni próbálunk hozzád, zokon veszed-é? De hát ki bírná türtőztetni magát a beszédben?

Katso, sinä olet monta neuvonut, ja vahvistanut väsyneitä käsiä.

Ímé sokakat oktattál, és a megfáradott kezeket megerősítetted;

Sinun puhees on ojentanut langenneita, ja vapisevaisia polvia vahvistanut.

A tántorgót a te beszédeid fentartották, és a reszkető térdeket megerősítetted;

Mutta että se nyt tulee sinun päälles, niin sinä väsyit, ja että se lankesi sinun päälles, niin sinä peljästyit.

Most, hogy rád jött *a sor,* zokon veszed; hogy téged ért *a baj,* elrettensz!

Tämäkö on sinun (Jumalan) pelkos, sinun uskallukses, sinun toivos ja sinun vakuutes?

Nem bizodalmad-é a te istenfélelmed, s nem reménységed- é utaidnak becsületessége?

Muistele nyt, kussa joku viatoin on hukkunut? eli kussa hurskaat ovat joskus hävinneet?

Emlékezzél, kérlek, ki az, a ki elveszett ártatlanul, és hol töröltettek el az igazak?

Niinkuin minä kyllä nähnyt olen, ne jotka kyntävät vääryyden, ja onnettomuuden kylvävät, sitä he myös niittävät.

A mint én láttam, a kik hamisságot szántanak és gonoszságot vetnek, ugyanazt aratnak.

He ovat Jumalan puhalluksen kautta kadonneet, ja hänen vihansa hengeltä hukatut.

Az Istennek lehelletétől elvesznek, az ő haragjának szelétől elpusztulnak.

Jalopeuran kiljumus, ja julma jalopeuran ääni, ja nuorten jalopeurain hampaat ovat lovistetut.

Az oroszlán ordítása, a sakál üvöltése, és az oroszlán-kölykök fogai megsemmisülnek.

Vanha jalopeura hukkuu, ettei hänellä ole saalista; ja jalopeuran pojat hajoitetaan.

Az agg oroszlán elvész, ha nincs martaléka, a nőstény oroszlán kölykei elszélednek.

Ja minun tyköni on tullut salainen sana; ja minun korvani on saanut vähäisen siitä.

Szó lopódzék hozzám, s valami nesz üté meg abból fülemet.

Kuin minä ajattelin yönäkyjä, kuin uni lankee ihmisten päälle,

Éjjeli látásokon való töprengések között, mikor mély álom fogja el az embereket.

Niin pelko ja vavistus tuli minun päälleni, ja kaikki minun luuni peljätettiin;

Félelem szálla rám, és rettegés, s megreszketteté minden csontomat.

Ja henki meni minun sivuitseni; kaikki minun karvani nousivat ruumiissani.

Valami szellem suhant el előttem, s testemnek szőre felborzolódék.

Silloin seisoi kuva minun silmäini edessä, jonka kasvoja en minä tuntenut; ja minä kuulin hiljaisen hyminän äänen:

Megálla, de ábrázatját föl nem ismerém, egy alak vala szemeim előtt, mély csend, és *ilyen* szót hallék:

Kuinka on ihminen hurskaampi kuin JumaIa? eli joku mies puhtaampi kuin se, joka hänen tehnyt on?

Vajjon a halandó igaz-é Istennél: az ő teremtője előtt tiszta-é az ember?

Katso, palveliainsa seassa ei löydä hän uskollisuutta ja enkeleissänsä löytää hän tyhmyyden:

Ímé az ő szolgáiban sem bízhatik és az ő angyalaiban is talál hibát:

Kuinka enemmin niissä jotka asuvat savihuoneissa, niissä jotka ovat perustetut maan päälle, jotka toukkain tavalla murentuvat?

Mennyivel inkább a sárházak lakosaiban, a kiknek fundamentumok a porban van, és könnyebben szétnyomhatók a molynál?!

Se pysyy aamusta ehtoosen asti, niin he muserretaan; ja ennenkuin he sen havaitsevat, he ijankaikkisesti hukkuvat.

Reggeltől estig gyötrődnek, s a nélkül, hogy észrevennék, elvesznek örökre.

Eikö heidän jälkeenjääneensä pois oteta? he kuolevat, vaan ei viisaudessa.

Ha kiszakíttatik belőlök sátoruk kötele, nem halnak-é meg, és pedig bölcsesség nélkül?