Job 27

Ja Job puhui vielä sananlaskunsa ja sanoi:

Jób pedig folytatá az ő beszédét, monda:

Niin totta kuin Jumala elää, joka minun oikeuteni kieltää, ja Kaikkivaltias, joka minun sieluni murheelliseksi saattaa:

Él az Isten, a ki az én igazamat elfordította, és a Mindenható, a ki keserűséggel illette az én lelkemet,

Niinkauvan kuin minun henkeni on minussa, ja Jumalalta puhallus minun sieraimissani,

Hogy mindaddig, a míg az én lelkem én bennem van, és az Istennek lehellete van az én orromban;

Ei pidä minun huuleni vääryyttä puhuman, ja minun kieleni ei pidä petosta ottaman eteensä.

Az én ajakim nem szólnak álnokságot, és az én nyelvem nem mond csalárdságot!

Pois se minusta, että minä sanoisin teidät hurskaaksi, siihenasti kuin minun loppuni tulee, en minä luovu jumalisuudestani.

Távol legyen tőlem, hogy igazat adjak néktek! A míg lelkemet ki nem lehelem, ártatlanságomból magamat ki nem tagadom.

Minun oikeudestani, jonka minä pidän, en minä luovu. Minun omatuntoni ei kalva minua koko elinaikani.

Igazságomhoz ragaszkodom, róla le nem mondok; napjaim miatt nem korhol az én szívem.

Mutta minun viholliseni löydetään jumalattomaksi, ja minun vastahakoiseni vääräksi.

Ellenségem lesz olyan, mint a gonosz, és a ki ellenem támad, mint az álnok.

Sillä mikä on ulkokullatun toivo, että hän niin ahne on, koska Jumala ottaa hänen sielunsa pois?

Mert micsoda reménysége lehet a képmutatónak, hogy telhetetlenkedett, ha az Isten mégis elragadja az ő lelkét?

Luuletkos Jumalan kuulevan hänen huutoansa, kuin hänelle ahdistus tulee?

Meghallja-é kiáltását az Isten, ha eljő a nyomorúság reá?

Kuinka hänellä taitaa olla ilo Kaikkivaltiaalta? ja rukoilla Jumalaa joka aika?

Vajjon gyönyörködhetik-é a Mindenhatóban; segítségül hívhatja-é mindenkor az Istent?

Minä opetan teitä Jumalan kädestä, ja mitä Kaikkivaltiaalle kelpaa, en minä salaa.

Megtanítlak benneteket Isten dolgaira; a mik a Mindenhatónál vannak, nem titkolom el.

Katso, te olette kaikki taitavinanne; miksi siis te senkaltaisia turhia asioita otatte eteenne?

Ímé, ti is mindnyájan látjátok: miért van hát, hogy hiábavalósággal hivalkodtok?!

Tämä on Jumalalta jumalattoman palkka, ja tyrannein perimys, jonka he Kaikkivaltiaalta saavat:

Ez a gonosz embernek osztályrésze Istentől, és a kegyetlenek öröksége a Mindenhatótól, a melyet elvesznek:

Jos hän saa paljon lapsia, niin ne hukataan miekalla, ja hänen sikiänsä ei ravita leivällä.

Ha megsokasulnak is az ő fiai, a kardnak *sokasulnak meg,* és az ő magzatai nem lakhatnak jól kenyérrel sem.

Hänen jälkeenjääneensä pitää haudattaman kuolemaan, ja hänen leskensä ei pidä itkemän.

Az ő maradékai dögvész miatt temettetnek el, és az ő özvegyeik meg sem siratják.

Jos hän kokoo rahaa niinkuin tuhkaa, ja valmistaa hänellensä vaatteita niinkuin lokaa,

Ha mint a port, úgy halmozná is össze az ezüstöt, és úgy szerezné is össze ruháit, mint a sarat:

Niin hänen pitää kyllä valmistaman, mutta hurskas pukee ne yllensä, ja viatoin jakaa rahan.

Összeszerezheti *ugyan,* de az igaz ruházza magára, az ezüstön pedig az ártatlan osztozik.

Hän rakentaa huoneensa niinkuin toukka, ja niinkuin vartia tekee itsellensä lakan.

Házát pók módjára építette föl, és olyanná, mint a csősz-csinálta kunyhó.

Rikas kuolee, vaan ei koota: koska joku silmänsä avaa, niin ei häntä enää löydetä.

Gazdagon fekszik le, mert nincsen kifosztva; felnyitja szemeit és semmije sincsen.

Hänen päällensä lankee pelko niinkuin vesi; rajuilma ottaa varkain hänen yöllä pois.

Meglepi őt, mint az árvíz, a félelem, éjjel ragadja el a zivatar.

Itätuuli vie hänen pois, että hän hukkuu, ja tuulispää siirtää hänen sialtansa.

Felkapja őt a keleti szél és elviszi, elragadja őt helyéről.

Nämät Jumala hänelle lähettää, ja ei säästä häntä: kaikki pitää hänen kädestänsä puuttuman.

*Nyilakat* szór reá és nem kiméli; futva kell futnia keze elől.

Hänen tähtensä pitää käsiä paukutettaman ja vihellettämän, kussa hän on ollut.

Csapkodják felette kezeiket, és kisüvöltik őt az ő lakhelyéből.