Job 17

Minun henkeni on heikko, minun päiväni ovat lyhetyt, ja hauta on käsissä.

Még mindig csúfot űznek belőlem! Szemem az ő patvarkodásuk között virraszt.

En minä ketäkään pettänyt, ja kuitenkin minun silmäni täytyy olla murheessa.

Kezest magadnál rendelj, kérlek, nékem; *különben* ki csap velem kezet?

Nyt siis taivuta sinus, ja ole itse minun takaukseni! kukas muu olis, joka minua takais?

Minthogy az ő szívöket elzártad az értelem elől, azért nem is magasztalhatod fel őket.

Ymmärryksen olet sinä heidän sydämistänsä kätkenyt, sentähden et sinä korota heitä.

A ki prédává juttatja barátait, annak fiainak szemei elfogyatkoznak.

Hän kerskaa ystävillensä saaliistansa, mutta hänen lastensa silmät pitää vaipuman.

Példabeszéddé tőn engem a népek előtt, és ijesztővé lettem előttök.

Hän on minun pannut sananlaskuksi kansain sekaan, ja ääniksi heidän keskellensä.

A bosszúság miatt szemem elhomályosodik, és minden tagom olyan, mint az árnyék.

Minun silmäni ovat pimenneet minun suruni tähden, ja kaikki minun jäseneni ovat niinkuin varjo.

Elálmélkodnak ezen a becsületesek, és az ártatlan a képmutató ellen támad.

Tästä hurskaat hämmästyvät, ja viattomat asettavat heitänsä ulkokullatuita vastaan.

Ám az igaz kitart az ő útján, és a tiszta kezű ember még erősebbé lesz.

Hurskas pysyy tielIänsä: ja jolla on puhtaat kädet, se pysyy vahvana.

Nosza hát, térjetek ide mindnyájan; jőjjetek, kérlek, úgy sem találok bölcset köztetek.

Kääntäkäät siis teitänne kaikki ja tulkaat nyt: en minä kuitenkaan löydä yhtään taitavaa teidän seassanne.

Napjaim elmulának, szívemnek kincsei: terveim meghiusulának.

Minun päiväni ovat kuluneet: minun aivoitukseni ovat hajoitetut, jotka minun sydämessäni olivat,

Az éjszakát nappallá változtatják, és a világosság csakhamar sötétséggé lesz.

Ja ovat yöstä päivän, ja valkeuden pimeydestä tehneet.

Ha reménykedem is, a sír *már* az én házam, a sötétségben vetettem az én ágyamat.

Ja ehkä minä kauvan odottaisin, niin on kuitenkin hauta minun huoneeni, ja minä olen vuoteeni pimeydessä tehnyt.

A sírnak mondom: Te vagy az én atyám; a férgeknek pedig: Ti vagytok az én anyám és néném.

Mätänemisen minä kutsuin isäkseni, ja madot äidikseni ja sisarekseni.

Hol tehát az én reménységem, ki törődik az én reménységemmel?

Kussa on nyt minun odottamiseni? ja kuka ottaa minun toivostani vaarin?

Leszáll az majd a sír üregébe, velem együtt nyugoszik a porban.

Hautaan se menee, ja makaa minun kanssani mullassa.