Job 14

Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa, ja on täynnä levottomuutta,

Az asszonytól született ember rövid életű és háborúságokkal bővelkedő.

Kasvaa niinkuin kukkanen, ja kaatuu; pakenee niinkuin varjo, ja ei pysy.

Mint a virág, kinyílik és elhervad, és eltünik, mint az árnyék és nem állandó.

Ja senkaltaisen päälle sinä avaat silmäs, ja vedät minun kanssasi oikeuden eteen.

Még az ilyen ellen is felnyitod-é szemeidet, tennen magaddal törvénybe állítasz-é engem?

Kuka löytää puhtaan niiden seassa, kussa ei puhdasta ole?

Ki adhat tisztát a tisztátalanból? Senki.

Hänellä on määrätty aika, hänen kuukauttensa luku on sinun tykönäs: sinä olet määrän asettanut hänen eteensä, jota ei hän taida käydä ylitse.

Nincsenek-é meghatározva napjai? Az ő hónapjainak számát te tudod; határt vetettél néki, a melyet nem hághat át.

Luovu hänestä, että hän sais levätä, niinkauvan kuin hänen aikansa tulee, jota hän odottaa niinkuin palkollinen.

Fordulj el azért tőle, hogy nyugodalma legyen, hogy legyen napjában annyi öröme, mint egy béresnek.

Puulla on toivo, ehkä se hakattaisiin, että se uudistetaan, ja sen vesat kasvavat jälleen:

Mert a fának van reménysége; ha levágják, ismét kihajt, és az ő hajtásai el nem fogynak.

Ehkä sen juuret vanhenevat maassa, ja kanto mätänee mullassa,

Még ha megaggodik is a földben a gyökere, és ha elhal is a porban törzsöke:

Kuitenkin se versoo jälleen veden märkyydestä, ja kasvaa niinkuin se istutettu olis.

A víznek illatától kifakad, ágakat hajt, mint a csemete.

Mutta kussa ihminen on, koska hän kuollut, hukkunut ja pois on?

De ha a férfi meghal és elterül; ha az ember kimúlik, hol van ő?

Niinkuin vesi juoksee ulos merestä, ja oja kureentuu ja kuivettuu,

Mint a víz kiapad a tóból, a patak elapad, kiszárad:

Niin on ihminen, kuin hän kuollut on, ei hän nouse: niinkauvan kuin taivas pysyy, ei he virkoo eikä herää unestansa.

Úgy fekszik le az ember és nem kél fel; az egek elmúlásáig sem ébrednek, nem költetnek föl az ő álmukból.

O jospa sinä minun hautaan kätkisit ja peittäisit minun, niinkauvan kuin vihas menis pois, ja asettaisit minulle määrän muistaakses minua.

Vajha engem a holtak országában tartanál; rejtegetnél engemet addig, a míg elmúlik a te haragod; határt vetnél nékem, azután megemlékeznél rólam!

Luuletkos kuolleen ihmisen tulevan eläväksi jälleen? Minä odotan joka päivä niinkauvan kuin minä sodin, siihenasti että minun muutteeni tulee,

Ha meghal az ember, vajjon feltámad-é? *Akkor* az én hadakozásom minden idejében reménylenék, míglen elkövetkeznék az én elváltozásom.

Että sinä kutsuisit minua, ja minä vastaisin sinua, ja ettes hylkäisi käsialaas;

Szólítanál és én felelnék néked, kivánkoznál a te kezednek alkotása után.

Sillä sinä olet jo lukenut kaikki minun askeleeni: etkös ota vaaria minun synneistäni?

De most számlálgatod az én lépéseimet, és nem nézed el az én vétkeimet!

Minun rikokseni olet sinä lukinnut lyhteesen, ja pannut kokoon minun vääryyteni.

Gonoszságom egy csomóba van lepecsételve, és hozzáadod bűneimhez.

Jos tosin vuori kaatuu ja katoo, ja vaha siirtyy sialtansa,

Még a hegy is szétomlik, ha eldől; a szikla is elmozdul helyéről;

Vesi kuluttaa kivet, ja virta vie maan pois, ja mitä sen päällä itse kasvaa: niin sinä myös ihmisen toivon kadotat.

A köveket lekoptatja a víz, a földet elsodorja annak árja: az ember reménységét is úgy teszed semmivé.

Sinä olet häntä voimallisempi ijankaikkisesti, ja hänen täytyy mennä pois. Sinä muutat hänen kasvonsa, ja annat hänen mennä.

Hatalmaskodol rajta szüntelen és ő elmegy; megváltoztatván az arczát, úgy bocsátod el őt.

Ovatko hänen lapsensa kunnniassa, sitä ei hän tiedä, taikka ovatko he ylönkatseessa, sitä ei hän ymmärrä.

Ha tisztesség éri is fiait, nem tudja; ha megszégyenülnek, nem törődik velök.

Kuitenkin niinkauvan kuin hän kantaa lihaa, täytyy hänen olla vaivassa, ja niinkauvan kuin hänen sielunsa on hänessä, täytyy hänen murhetta kärsiä.

Csak őmagáért fáj még a teste, és a lelke is őmagáért kesereg.