Psalms 2

2:1

Miksi pakanat kiukuitsevat, ja kansat turhia ajattelevat?

Warum toben die Nationen und sinnen Eitles die Völkerschaften?

2:2

Maan kuninkaat hankitsevat itseänsä, ja päämiehet keskenänsä neuvoa pitävät Herraa ja hänen voideltuansa vastaan.

Es treten auf die Könige der Erde, und die Fürsten ratschlagen miteinander wider Jehova und wider seinen Gesalbten:

2:3

Katkaiskaamme heidän siteensä, ja heittäkäämme meistä pois heidän köytensä.

"Lasset uns zerreißen ihre Bande, und von uns werfen ihre Seile!"

2:4

Mutta joka taivaissa asuu, nauraa heitä: Herra pilkkaa heitä.

Der im Himmel thront, lacht, der Herr spottet ihrer.

2:5

Kerran hän puhuu heille vihoissansa, ja hirmuisuudessansa peljättää heitä.

Dann wird er zu ihnen reden in seinem Zorn, und in seiner Zornglut wird er sie schrecken.

2:6

Mutta minä asetin kuninkaani Zioniin, pyhälle vuorelleni.

"Habe doch ich meinen König gesalbt auf Zion, meinem heiligen Berge!"

2:7

Minä tahdon saarnata senkaltaisesta säädystä, josta Herra minulle sanoi: Sinä olet minun poikani, tänäpänä minä sinun synnytin.

Vom Beschluß will ich erzählen: Jehova hat zu mir gesprochen: Du bist mein Sohn, heute habe ich dich gezeugt.

2:8

Ano minulta, niin minä annan pakanat perinnökses ja maailman ääret omakses.

Fordere von mir, und ich will dir zum Erbteil geben die Nationen, und zum Besitztum die Enden der Erde.

2:9

Sinun pitää särkemän heitä rautaisella valtikalla, ja niinkuin savisen astian heitä murentaman.

Mit eisernem Scepter wirst du sie zerschmettern, wie ein Töpfergefäß sie zerschmeißen.

2:10

Nyt te kuninkaat, siis ymmärtäkäät, ja te maan tuomarit, antakaat teitänne kurittaa.

Und nun, ihr Könige, seid verständig, lasset euch zurechtweisen, ihr Richter der Erde!

2:11

Palvelkaat Herraa pelvossa, ja iloitkaat vavistuksessa.

Dienet Jehova mit Furcht, und freuet euch mit Zittern!

2:12

Antakaat suuta pojalle, ettei hän vihastuisi, ja te hukkuisitte tiellä; sillä hänen vihansa syttyy pian. Mutta autuaat ovat kaikki ne, jotka häneen uskaltavat.

Küsset den Sohn, daß er nicht zürne, und ihr umkommet auf dem Wege, wenn nur ein wenig entbrennt sein Zorn. Glückselig alle, die auf ihn trauen!