Psalms 137

Babelin virtain tykönä me istuimme ja itkimme, kuin me Zionin muistimme.

An den Flüssen Babels, da saßen wir und weinten, indem wir Zions gedachten.

Kanteleemme me ripustimme pajuihin, jotka siellä olivat.

An die Weiden in ihr hängten wir unsere Lauten.

Siellä he käskivät meidän veisata, jotka meitä vankina pitivät, ja iloita meidän itkussamme: Veisatkaat meille Zionin virsiä.

Denn die uns gefangen weggeführt hatten, forderten daselbst von uns die Worte eines Liedes, und die uns wehklagen machten, Freude: "Singet uns eines von Zions Liedern!"

Kuinka me veisaisimme Herran veisun vieraalla maalla?

Wie sollten wir ein Lied Jehovas singen auf fremder Erde?

Jos minä unohdan sinua, Jerusalem, niin olkoon oikia käteni unohdettu.

Wenn ich dein vergesse, Jerusalem, so vergesse meine Rechte!

Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen minä tee Jerusalemia ylimmäiseksi ilokseni.

Es klebe meine Zunge an meinem Gaumen, wenn ich deiner nicht gedenke, wenn ich Jerusalem nicht erhebe über die höchste meiner Freuden!

Herra, muista Edomin lapsia Jerusalemin päivänä, jotka sanovat: repikäät maahan hamaan hänen perustukseensa asti.

Gedenke, Jehova, den Kindern Edom den Tag Jerusalems, die da sprachen: Entblößet, entblößet sie bis auf ihre Grundfeste!

Sinä hävitetty tytär, Babel; autuas on, se joka sinulle kostaa, niinkuin sinä meille tehnyt olet.

Tochter Babel, du Verwüstete! Glückselig, der dir dasselbe vergilt, was du uns getan hast!

Autuas on se, joka piskuiset lapses ottaa ja paiskaa kiviin.

Glückselig, der deine Kindlein ergreift und sie hinschmettert an den Felsen!