Psalms 137

Babelin virtain tykönä me istuimme ja itkimme, kuin me Zionin muistimme.

Sur les bords des fleuves de Babylone, Nous étions assis et nous pleurions, en nous souvenant de Sion.

Kanteleemme me ripustimme pajuihin, jotka siellä olivat.

Aux saules de la contrée Nous avions suspendu nos harpes.

Siellä he käskivät meidän veisata, jotka meitä vankina pitivät, ja iloita meidän itkussamme: Veisatkaat meille Zionin virsiä.

Là, nos vainqueurs nous demandaient des chants, Et nos oppresseurs de la joie: Chantez-nous quelques-uns des cantiques de Sion!

Kuinka me veisaisimme Herran veisun vieraalla maalla?

Comment chanterions-nous les cantiques de l'Eternel Sur une terre étrangère?

Jos minä unohdan sinua, Jerusalem, niin olkoon oikia käteni unohdettu.

Si je t'oublie, Jérusalem, Que ma droite m'oublie!

Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen minä tee Jerusalemia ylimmäiseksi ilokseni.

Que ma langue s'attache à mon palais, Si je ne me souviens de toi, Si je ne fais de Jérusalem Le principal sujet de ma joie!

Herra, muista Edomin lapsia Jerusalemin päivänä, jotka sanovat: repikäät maahan hamaan hänen perustukseensa asti.

Eternel, souviens-toi des enfants d'Edom, Qui, dans la journée de Jérusalem, Disaient: Rasez, rasez Jusqu'à ses fondements!

Sinä hävitetty tytär, Babel; autuas on, se joka sinulle kostaa, niinkuin sinä meille tehnyt olet.

Fille de Babylone, la dévastée, Heureux qui te rend la pareille, Le mal que tu nous as fait!

Autuas on se, joka piskuiset lapses ottaa ja paiskaa kiviin.

Heureux qui saisit tes enfants, Et les écrase sur le roc!