Job 7

Eikö ihminen aina pidä oleman sodassa maan päällä; ja hänen päivänsä ovat niinkuin orjan päivät?

Le sort de l'homme sur la terre est celui d'un soldat, Et ses jours sont ceux d'un mercenaire.

Niinkuin palvelia halajaa varjoa, ja orja työnsä loppua,

Comme l'esclave soupire après l'ombre, Comme l'ouvrier attend son salaire,

Niin olen minä minulleni saanut turhat kuukaudet, ja minulla on monta murheellista yötä ollut.

Ainsi j'ai pour partage des mois de douleur, J'ai pour mon lot des nuits de souffrance.

Kuin minä levätä panin, sanoin minä: Koskahan minä nousen? ja sitte lueskelen, koska ehtoo tullee: minä olen ravittu kävellyksistä hamaan pimeyteen asti.

Je me couche, et je dis: Quand me lèverai-je? quand finira la nuit? Et je suis rassasié d'agitations jusqu'au point du jour.

Minun lihani on puetettu madoilla ja maan tomulla; minun nahkani on ahvettunut ja hyljätyksi tullut.

Mon corps se couvre de vers et d'une croûte terreuse, Ma peau se crevasse et se dissout.

Minun päiväni ovat lentäneet nopiammasti pois kuin syöstävä ja kuluneet ilman viivytystä.

Mes jours sont plus rapides que la navette du tisserand, Ils s'évanouissent: plus d'espérance!

Muista, että minun elämäni on tuuli, ja minun silmäni ei palaja hyvää näkemään.

Souviens-toi que ma vie est un souffle! Mes yeux ne reverront pas le bonheur.

Ja ei yksikään silmä, joka minun nyt näkee, pidä minua enempi näkemän. Sinun silmäs katsokoon minua, sitte minä hukun.

L'oeil qui me regarde ne me regardera plus; Ton oeil me cherchera, et je ne serai plus.

Pilvi raukee ja menee pois: niin myös se, joka menee alas hautaan, ei nouse jälleen,

Comme la nuée se dissipe et s'en va, Celui qui descend au séjour des morts ne remontera pas;

Eikä palaja jälleen huoneesensa, ei myös hänen siansa häntä enää tunne.

Il ne reviendra plus dans sa maison, Et le lieu qu'il habitait ne le connaîtra plus.

Sentähden en minä estä suutani; minä puhun henkeni ahtaudessa, ja juttelen sieluni murheessa.

C'est pourquoi je ne retiendrai point ma bouche, Je parlerai dans l'angoisse de mon coeur, Je me plaindrai dans l'amertume de mon âme.

Olenko minä meri eli valaskala, että sinä minun niin kätket?

Suis-je une mer, ou un monstre marin, Pour que tu établisses des gardes autour de moi?

Kuin minä ajattelin: minun vuoteeni lohduttaa minun, ja minun kehtoni saattaa minulle levon, koska minä itselleni puhun;

Quand je dis: Mon lit me soulagera, Ma couche calmera mes douleurs,

Niin sinä peljätät minua unilla, ja kauhistat minua näyillä,

C'est alors que tu m'effraies par des songes, Que tu m'épouvantes par des visions.

Että minun sieluni sois itsensä hirtetyksi, ja minun luuni kuolleiksi.

Ah! je voudrais être étranglé! Je voudrais la mort plutôt que ces os!

Minä kauhistun, enkä pyydä silleen elää: lakkaa minusta, sillä minun päiväni ovat turhat.

Je les méprise!... je ne vivrai pas toujours... Laisse-moi, car ma vie n'est qu'un souffle.

Mikä on ihminen,ettäs hänen suurena pidät, ja panet hänen sydämees?

Qu'est-ce que l'homme, pour que tu en fasses tant de cas, Pour que tu daignes prendre garde à lui,

Sinä etsit häntä joka päivä, ja koettelet häntä aina.

Pour que tu le visites tous les matins, Pour que tu l'éprouves à tous les instants?

Miksi et minusta luovu, ja päästä minua, siihen asti että minä sylkeni nielisin?

Quand cesseras-tu d'avoir le regard sur moi? Quand me laisseras-tu le temps d'avaler ma salive?

Minä olen syntiä tehnyt; mitä minun pitää sinulle tekemän, o sinä ihmisten vartia? miksis minun teit sinulles loukkaukseksi ja itselleni kuormaksi?

Si j'ai péché, qu'ai-je pu te faire, gardien des hommes? Pourquoi me mettre en butte à tes traits? Pourquoi me rendre à charge à moi-même?

Ja miksi et minun pahaa tekoani anna anteeksi ja ota pois minun vääryyttäni? Sillä nyt pitää minun makaaman mullassa: ja jos minua aamulla etsit, niin en minä enää ole.

Que ne pardonnes-tu mon péché, Et que n'oublies-tu mon iniquité? Car je vais me coucher dans la poussière; Tu me chercheras, et je ne serai plus.