Psalms 61

Davidin Psalmi, edelläveisaajalle, kanteleilla. Kuule, Jumala, minun huutoni: ota vaari minun rukouksestani.

Aŭskultu, ho Dio, mian krion; Atentu mian preĝon.

Maan äärestä minä huudan sinun tykös, koska minun sydämeni näännyksissä on: vie minua siis korkialle kalliolle.

De la fino de la tero mi vokas al Vi en la malĝojo de mia koro: Sur rokon tro altan por mi suprenkonduku min.

Sillä sinä olet minun turvani, vahva torni vihollisten edessä.

Ĉar Vi estis mia rifuĝejo, Fortika turo kontraŭ malamiko.

Minä tahdon asua sinun majassas ijankaikkisesti, ja uskaltaa sinun siipeis varjon alle, Sela!

Lasu min loĝi eterne en Via tendo, Havi rifuĝon sub la kovro de Viaj flugiloj. Sela.

Sillä sinä, Jumala, kuulet minun lupaukseni, ja annat perinnön niille, jotka sinun nimeäs pelkäävät.

Ĉar Vi, ho Dio, aŭdis miajn promesojn; Vi donis al mi la heredon de tiuj, kiuj timas Vian nomon.

Sinä annat kuninkaalle pitkän ijän, että hänen vuotensa olisivat suvusta sukuun.

Aldonu tagojn al la tagoj de la reĝo, Ke liaj jaroj daŭru multajn generaciojn.

Että hän alati pysyis Jumalan edessä: osoita hänelle laupiutta ja totuutta, jotka häntä varjelisivat.

Li restu eterne antaŭ Dio; Boneco kaj vero laŭ Via volo lin gardu.

Niin minä veisaan kiitosta sinun nimelles ijankaikkisesti, maksaakseni minun lupaustani päivä päivältä.

Tiel mi prikantos Vian nomon eterne, Plenumante miajn promesojn ĉiutage.