Psalms 49

Koran lasten Psalmi, edelläveisaajalle. Kuulkaat tätä, kaikki kansat, ottakaat korviinne, kaikki maan asuvaiset,

Aŭskultu ĉi tion, ĉiuj popoloj; Atentu, ĉiuj loĝantoj de la mondo,

Sekä yhteinen kansa että herrat, niin rikkaat kuin köyhät.

Kaj altrangulo kaj malaltrangulo, Riĉulo kaj malriĉulo kune.

Minun suuni puhuu viisautta, ja minun sydämeni sanoo ymmärryksen.

Mia buŝo diros saĝaĵon, Kaj la penso de mia koro prudentaĵon.

Minä tahdon kallistaa korvani vertauksiin, ja minun tapaukseni kanteleella soittaa.

Mi klinos mian orelon al sentenco; Sur harpo mi esprimos mian enigmon.

Miksi minun pitäis pelkäämän pahoina päivinä, kuin minun sortajani vääryys käy minua ympäri?

Kial mi devus timi en tagoj de malbono, Kiam min ĉirkaŭas la malboneco de miaj persekutantoj,

Jotka luottavat tavaroihinsa, ja suuresti kerskaavat paljosta rikkaudestansa.

Kiuj fidas sian potencon Kaj fanfaronas per sia granda riĉeco?

Ei velikään taida ketään lunastaa, eikä Jumalalle ketään sovittaa.

Fraton tute ne liberigos homo, Nek donos al Dio elaĉeton por li

Sillä heidän sielunsa lunastus on ylen kallis, niin että se jää tekemättä ijankaikkisesti,

(Multekosta estus la elaĉeto de ilia animo, Kaj neniam tio estos),

Vaikka hän vielä kauvankin eläis ja ei näkisi hautaa.

Ke li restu viva eterne, Ke li ne vidu la tombon.

Sillä hänen täytyy nähdä, että viisasten pitää kuoleman, niin myös tyhmän ja taitamattoman pitää hukkuman, ja pitää vieraille tavaransa jättämän.

Oni ja vidas, ke saĝuloj mortas, Kaj ankaŭ malsaĝulo kaj sensciulo pereas Kaj lasas al aliaj sian havon.

Heidän sydämensä ajatus on, että heidän huoneensa pitää ijankaikkisesti pysymän, ja heidän majansa suvusta sukuun, ja heidän nimensä kuuluisaksi tulemaan maan päällä.

Ilia deziro estas, ke iliaj domoj ekzistu por ĉiam, Kaj iliaj loĝejoj de generacio al generacio; Ili nomas siajn bienojn laŭ siaj nomoj.

Mutta ei ihminen taida pysyä kunniassa, vaan verrataan eläimiin, jotka hukkuvat.

Sed homo ne restas longe en honoro; Li egaliĝas al bruto buĉota.

Tämä heidän tiensä on sula hulluus; kuitenkin, heidän jälkeentulevaisensa sitä suullansa kiittävät, Sela!

Tia estas ilia vojo, ilia espero, Kaj iliaj posteuloj aprobas ilian opinion. Sela.

He makaavat helvetissä niinkuin lampaat, kuolema heitä kalvaa; mutta hurskasten pitää varhain heitä hallitseman, ja heidän öykkäyksensä pitää hukkuman, ja heidän täytyy jäädä helvettiin.

Kiel ŝafoj ili estos metataj en Ŝeolon; La morto ilin paŝtos; Kaj matene virtuloj ilin ekposedos, Kaj ilia bildo pereos en Ŝeol, perdinte loĝejon.

Kuitenkin vapahtaa Jumala minun sieluni helvetin vallasta; sillä hän korjasi minun, Sela!

Sed Dio liberigos mian animon el la mano de Ŝeol, Ĉar Li prenos min. Sela.

Älä sitä tottele, koska joku rikastuu, eli jos hänen huoneensa kunnia suureksi tulee.

Ne timu, kiam homo riĉiĝas, Kiam grandiĝas la gloro de lia domo.

Sillä kuin hän kuolee, niin ei hän mitään myötänsä vie, eikä hänen kunniansa mene alas hänen kanssansa.

Ĉar mortante li nenion prenos; Ne iros post li malsupren lia honoro.

Sillä hän kiittää sieluansa elämästänsä: ja he ylistävät sinua, jos sinä itselles hyvää teet.

Ĉar kvankam li ĝuigas sian animon dum sia vivado, Kaj oni vin laŭdas por tio, ke vi faras al vi bone,

Niin he menevät isäinsä perästä, ja ei saa nähdä ikänä valkeutta.

Tamen li iros al la generacio de siaj patroj, Kiuj neniam vidos lumon.

Koska ihminen on kunniassa, ja ei ole ymmärrystä, niin hän on verrattu eläimiin, jotka hukkuvat.

Homo, kiu estas en honoro, sed ne havas prudenton, Estas egala al bruto buĉota.