Job 16

Sitte vastasi Job ja sanoi:

Ijob respondis kaj diris:

Minä olen usein senkaltaista kuullut: te olette kaikki häijyt lohduttajat.

Mi aŭdis multe da similaj aferoj; Tedaj konsolantoj vi ĉiuj estas.

Koska siis nämät tyhjät puheet loppuvat? eli mikä sinun niin rohkaisee puhumaan?

Ĉu estos fino al la ventaj vortoj? Kaj kio vin incitis, ke vi tiel parolas?

Minä taitaisin myös puhua niinkuin tekin. Minä soisin teidän sielunne olevan minun sieluni siassa, niin minä löytäisin myös sanoja teitä vastaan, ja taitaisin vääntää päätäni teitä vastaan.

Mi ankaŭ povus paroli, kiel vi. Se vi estus sur mia loko, Mi konsolus vin per vortoj Kaj balancus pri vi mian kapon.

Minä tahtoisin vahvistaa teitä suullani, ja lohduttaa huulillani.

Mi fortigus vin per mia buŝo Kaj konsolus vin per paroloj de miaj lipoj.

Mutta ehkä minä puhuisin, niin ei kuitenkaan minun vaivani lakkaa: jos minä vaikenen, niin ei se kuitenkaan mene minusta pois.

Se mi parolos, mia doloro ne kvietiĝos; Se mi ĉesos, kio foriros de mi?

Mutta nyt hän saattaa minulle vaivaisuuden: sinä hävität koko minun seurani.

Sed nun Li lacigis min, Li detruis mian tutan esencon.

Sinä olet tehnyt minun ryppyiseksi, että olis todistus minua vastaan: minun laihuuteni nousee minua vastaan, ja sanoo minua vastaan.

Vi faris al mi sulkojn, tio fariĝis atesto; Mia senfortiĝo staras antaŭ mia vizaĝo, kaj parolas.

Hänen vihansa repäisee minun, ja joka minua vihaa, kiristelee hampaitansa minun päälleni; ja minun viholliseni silmät kiiluvat minun päälleni.

Lia kolero disŝiras; Mia malamanto grincigas kontraŭ mi siajn dentojn; Mia premanto briligas kontraŭ mi siajn okulojn.

He ammottivat suunsa minua vastaan, ja ovat minua häpiällisesti poskelle piesseet: he ovat sammuttaneet vihansa minun päälleni.

Ili malfermegis kontraŭ mi sian buŝon, insulte batas min sur la vangojn; Ĉiuj kune kontentigis sur mi sian koleron.

Jumala on minun hyljännyt väärille, ja antanut minun tulla jumalattomain käsiin.

Dio transdonis min al maljustulo, Ĵetis min en la manojn de malbonuloj.

Minä olin rauhassa, vaan hän on minun murentanut, hän on tarttunut minun kaulaani, ja särkenyt minun, ja pannut minun hänellensä maaliksi.

Mi estis trankvila; sed Li frakasis min, Li kaptis min je la kolo, disbatis min, Kaj Li faris min por Si celo.

Hänen ampujansa ovat piirittäneet minun: hän on reväissyt minun munaskuuni, eikä säästänyt: hän on vuodattanut minun sappeni maan päälle:

Liaj pafistoj min ĉirkaŭis; Li dishakas miajn internaĵojn kaj ne kompatas, Li elverŝas sur la teron mian galon.

Hän on haavoittanut minun yhdellä haavalla toisen perään: Hän karkasi minun päälleni niinkuin joku väkevä.

Li faras en mi breĉon post breĉo, Li kuras kontraŭ min kiel batalisto.

Minä ompelin säkin minun nahkani päälle, ja laskin sarveni multaan.

Sakaĵon mi kudris sur mian korpon, Kaj en polvo mi kaŝis mian kornon.

Minun kasvoni ovat soaistut itkusta, ja silmälautani päällä on kuoleman varjo.

Mia vizaĝo ŝvelis de plorado, Kaj sur miaj palpebroj estas morta ombro;

Ehkei kuitenkaan minun kädessäni ole vääryys, ja minun rukoukseni on puhdas.

Kvankam ne troviĝas perfortaĵo en miaj manoj, Kaj mia preĝo estas pura.

Maa, älä peitä minun vertani, ja älkään olko minun huudolleni siaa.

Ho tero, ne kovru mian sangon, Kaj mia kriado ne trovu haltejon.

Ja katso, minun todistajani on taivaassa, ja joka minun tuntee, on korkeudessa.

Vidu, en la ĉielo estas mia atestanto, Kaj mia konanto estas en la altaj sferoj.

Minun ystäväni ovat minun pilkkaajani; mutta minun silmäni vuodattavat kyyneliä Jumalan tykö,

Parolistoj estas por mi miaj amikoj; Sed mia okulo larmas al Dio,

Joka ihmisen puolesta vastaa Jumalan tykönä, niinkuin ihmisen lapsi lähimmäisensä puolesta.

Ke Li decidu inter homo kaj Dio, Inter homo kaj lia amiko.

Mutta määrätyt vuodet ovat tulleet, ja minä menen sitä tietä pois, jota en minä jälleen palaja.

Ĉar la nombro de la jaroj pasos, Kaj mi iros sur vojon nereveneblan.