Psalms 88

Psalmi, Koran lasten veisu, edelläveisaajalle, raadollisten heikkoudesta, Hemanin Esrahilaisen oppi. Herra, minun autuuteni Jumala, minä huudan päivällä ja yöllä sinun edessäs,

(En Sang. En Salme af Koras Sønner. Til Sangmesteren. Al-mahalat-leannot. En Maskil af Ezraitten Heman.) HERRE min Gud, jeg råber om dagen, om Natten når mit Skrig til dig;

Anna minun rukoukseni etees tulla: kallista korvas huutoni puoleen.

lad min Bøn komme frem for dit Åsyn, til mit Klageråb låne du Øre!

Sillä minun sieluni on surkeutta täynnä, ja minun elämäni on juuri liki helvettiä.

Thi min Sjæl er mæt af Lidelser, mit Liv er Dødsriget nær,

Minä olen arvattu niiden kaltaiseksi, jotka hautaan menevät: minä olen niinkuin se mies, jolla ei yhtään apua ole.

jeg regnes blandt dem, der sank i Graven, er blevet som den, det er ude med,

Minä makaan hyljättynä kuolleiden seassa, niinkuin haavoitetut, jotka haudassa makaavat, joita et sinä enää muista, ja jotka kädestäs eroitetut ovat.

kastet hen imellem de døde, blandt faldne, der hviler i Graven, hvem du ej mindes mere, thi fra din Hånd er de revet.

Sinä olet painanut minun alimmaiseen kaivoon, pimeyteen ja syvyyteen.

Du har lagt mig i den underste Grube, på det mørke, det dybe Sted;

Sinun hirmuisuutes ahdistaa minua, ja pakottaa minua sinun aalloillas, Sela!

tungt hviler din Vrede på mig, alle dine Brændinger lod du gå over mig. - Sela.

Sinä eroitat kauvas ystäväni minusta: sinä olet minun tehnyt heille kauhistukseksi: minä makaan vangittuna, etten minä voi päästä ulos.

Du har fjernet mine Frænder fra mig, gjort mig vederstyggelig for dem; jeg er fængslet, kan ikke gå ud,

Minun kasvoni ovat surkiat raadollisuuden tähden: Herra, minä avukseni huudan sinua joka päivä: minä hajoitan käteni sinun puolees.

mit Øje er sløvt af Vånde. Hver Dag, HERRE, råber jeg til dig og rækker mine Hænder imod dig.

Teetkös siis ihmeitä kuolleiden seassa? eli nousevatko kuolleet sinua kiittämään? Sela!

Gør du Undere for de døde, står Skyggerne op og takker dig? - Sela.

Luetellaanko haudoissa sinun hyvyyttäs? ja totuuttas kadotuksessa?

Tales der om din Nåde i Graven, i Afgrunden om din Trofasthed?

Tunnetaanko sinun ihmees pimiässä? eli vanhurskautes siinä maassa, jossa kaikki unohdetaan?

Er dit Under kendt i Mørket, din Retfærd i Glemselens Land?

Mutta minä huudan sinua, Herra, ja minun rukoukseni tulee varhain sinun etees.

Men jeg, o HERRE, jeg råber til dig, om Morgenen kommer min Bøn dig i Møde.

Miksis, Herra, heität pois sieluni, ja peität kasvos minulta?

Hvorfor forstøder du, HERRE, min Sjæl og skjuler dit Åsyn for mig?

Minä olen raadollinen ja väetöin, että minä niin hylätty olen: minä kärsin sinun hirmuisuuttas, että minä lähes epäilen.

Elendig er jeg og Døden nær, dine Rædsler har omgivet mig fra min Ungdom;

Sinun vihas tulee minun päälleni: sinun pelkos likistää minua.

din Vredes Luer går over mig, dine Rædsler har lagt mig øde,

Ne saartavat minua joka päivä niinkuin vesi, ja ynnä minua piirittävät.

som Vand er de om mig Dagen lang, til Hobe slutter de Kreds om mig;

Sinä teet, että minun ystäväni ja lähimmäiseni erkanevat kauvas minusta, ja minun tuttavilleni olen minä pimeydessä.

Ven og Frænde fjerned du fra mig, holdt mine Kendinge borte.