Proverbs 26

Niinkuin lumi suvella ja sede elonaikana, niin ei sovi tyhmälle kunnia.

Som Sne om Somren og Regn Høsten så lidt hører Ære sig til for en Tåbe.

Niinkuin lintu menee pois, ja pääskynen lentää, niin ei sovi salvaa kirous ilman syytä.

Som en Spurv i Fart, som en Svale i Flugt så rammer ej Banden mod sagesløs Mand.

Hevoselle ruoska ja aasille ohjat, ja hullulle vitsa selkään.

Svøbe for Hest, Bidsel for Æsel og Ris for Tåbers Ryg.

Älä vastaa tyhmää hänen tyhmyytensä jälkeen, ettes myös sinä hänen kaltaiseksensa tulisi.

Svar ej Tåben efter hans Dårskab, at ikke du selv skal blive som han.

Vastaa tyhmää hänen tyhmyytensä jälkeen, ettei hän näkyisi viisaaksi silmissänsä.

Svar Tåben efter hans Dårskab, at han ikke skal tykkes sig viis.

Joka tyhmäin sanansaattajain kautta asian toimittaa, hän on niinkuin rampa jaloista, ja saa vahingon.

Den afhugger Fødderne og inddrikker Vold, som sender Bud ved en Tåbe.

Niinkuin nilkku voi hypätä, niin tyhmä taitaa puhua viisaudesta.

Slappe som den lammes Ben er Ordsprog i Tåbers Mund.

Joka tyhmälle taritsee kunniaa, on niinkuin joku heittäisi kalliin kiven kiviroukkioon.

Som en, der binder Stenen fast i Slyngen, er den, der hædrer en Tåbe.

Sananlasku on tyhmäin suussa niinkuin orjantappura, joka juopuneen käsiin pistelee.

Som en Tornekæp, der falder den drukne i Hænde, er Ordsprog i Tåbers Mund.

Taitava ihminen tekee kappaleen oikein; vaan joka taitamattoman palkkaa, hän sen turmelee.

Som en Skytte, der sårer enhver, som kommer, er den, der lejer en Tåbe og en drukken.

Niinkuin koira syö oksennuksensa, niin on hullu joka hulluutensa kertoo.

Som en Hund, der vender sig om til sit Spy, er en Tåbe, der gentager Dårskab.

Koskas näet jonkun, joka luulee itsensä viisaaksi, enempi on silloin toivoa tyhmästä kuin hänestä.

Ser du en Mand, der tykkes sig viis, for en Tåbe er der mere Håb end for ham.

Laiska sanoo: nuori jalopeura on tiellä, ja jalopeura kujalla.

Den lade siger: "Et Rovdyr på Vejen, en Løve ude på Torvene!"

Laiska kääntelee itsiänsä vuoteella niinkuin ovi saranassa.

Døren drejer sig på sit Hængsel, den lade på sit Leje.

Laiska panee kätensä poveensa: ja se tulee hänelle työlääksi saattaa suuhunsa jälleen.

Den lade rækker til Fadet, men gider ikke føre Hånden til Munden.

Laiska luulee itsensä viisaammaksi kuin seitsemän, jotka hyviä tapoja opettavat.

Den lade tykkes sig større Vismand end syv, der har kloge Svar.

Joka käy ohitse ja sekoittaa itsensä muiden riitoihin, hän on senkaltainen, joka koiraa korvista vetää.

Den griber en Hund i Øret, som blander sig i uvedkommende Strid.

Niinkuin se, joka salaa ampuu, tarkoittaa joutsella ja tappaa,

Som en vanvittig Mand, der udslynger Gløder, Pile og Død,

Niin on petollinen ihminen hänen lähimmäisillensä, ja sanoo: leikillä minä sen tein.

er den, der sviger sin Næste og siger: "Jeg spøger jo kun."

Kuin halot loppuvat, niin tuli sammuu, ja kuin kielikellot pannaan pois, niin riidat lakkaavat.

Er der intet Brænde, går Ilden ud, er der ingen Bagtaler, stilles Trætte.

Niinkuin hiilet tuleen, ja puut liekkiin, niin riitainen ihminen saattaa metelin.

Trækul til Gløder og Brænde til Ild og trættekær Mand til at optænde Kiv.

Panettelian sanat ovat niinkuin haavat, ja käyvät läpi sydämen.

Bagtalerens Ord er som Lækkerbidskener, de synker dybt i Legemets Kamre.

Viekas kieli ja paha sydän on niinkuin saviastia hopian savulla juotettu.

Som Sølvovertræk på et Lerkar er ondsindet Hjerte bag glatte Læber.

Vihamien teeskelee itsensä toisin puheellansa; mutta petos on hänen sydämessänsä.

Avindsmand hykler med Læben, i sit Indre huser han Svig;

Kuin hän liehakoitsee makeilla puheillansa, niin älä usko häntä; sillä seitsemän kauhistusta on hänen sydämessänsä.

gør han Røsten venlig, tro ham dog ikke, thi i hans Hjerte er syvfold Gru.

Joka pitää salavihaa, tehdäksensä vahinkoa, hänen pahuutensa tulee ilmi kokouksissa.

Den, der dølger sit Had med Svig, hans Ondskab kommer frem i Folkets Forsamling.

Joka kuopan kaivaa, hän lankee siihen, ja joka kiven vierittää, se kierittää sen itse päällensä.

I Graven, man graver, falder man selv, af Stenen, man vælter, rammes man selv.

Petollinen kieli vihaa rangaistusta, ja suu, joka myötäkielin puhuu, saattaa kadotukseen.

Løgnetunge giver mange Hug, hyklersk Mund volder Fald.