Lamentations 3

Minä olen mies, jonka viheliäisyyttä nähdä täytyy hänen hirmuisuutensa vitsan kautta.

Jeg er den, der så nød ved hans vredes ris,

Hän johdatti minua ja vei pimeyteen ja ei valkeuteen.

mig har han ført og ledt i det tykkeste Mulm,

Hän on kätensä kääntänyt minua vastaan, ja toimittaa toisin aina minun kanssani.

ja, Hånden vender han mod mig Dagen lang.

Hän on tehnyt lihani ja nahkani vanhaksi, ja luuni musertanut.

Mit Bød og min Hud har han opslidt, brudt mine Ben,

Hän rakensi minua vastaan, ja sapella ja vaivalla hän minua kääri.

han mured mig inde, omgav mig med Galde og Møje,

Hän on minut pannut pimeyteen, niinkuin aikaa kuolleet.

lod mig bo i Mørke som de, der for længst er døde.

Hän on minut muurannut sisälle, etten minä pääse ulos, ja minut kovaan jalkapuuhun pannut.

Han har spærret mig inde og lagt mig i tunge Lænker.

Ja vaikka minä huudan ja parun, niin hän kuitenkin korvansa tukitsee minun rukouksestani.

Om jeg end råber og skriger, min Bøn er stængt ude.

Hän on muurannut tieni kiinni vuojonkivillä, ja polkuni sulkenut.

Han spærred mine Veje med Kvader, gjorde Stierne kroge.

Hän on väijynyt minua niinkuin karhu, niinkuin jalopeura salaisuudessa.

Han blev mig en lurende Bjørn, en Løve i Baghold;

Hän on minun antanut tieltä eksyä, ja minut repinyt säpäleiksi, ja minut autioksi tehnyt.

han ledte mig vild, rev mig sønder og lagde mig øde;

Hän on joutsensa jännittänyt, ja asettanut minun nuolella tarkoitettavaksi.

han spændte sin Bue; lod mig være Skive for Pilen.

Hän ampui minun munaskuihini viinensä nuolet.

Han sendte sit Koggers Sønner i Nyrerne på mig;

Minä olen kaiken minun kansani nauru, ja heidän jokapäiväinen virtensä.

hvert Folk lo mig ud og smæded mig Dagen lang,

Hän on haikeudella minut ravinnut, ja koiruoholla juovuttanut.

med bittert mætted han mig, gav mig Malurt at drikke.

Hän on hampaani somerolla rikki musertanut, hän kieritti minun tuhassa.

Mine Tænder lod han bide i Flint, han trådte mig i Støvet;

Minun sieluni on ajettu pois rauhasta, minun täytyy hyvän unohtaa.

han skilte min Sjæl fra Freden, jeg glemte Lykken

Minä sanoin: minun voimani ja minun toivoni Herran päälle on kadonnut.

og sagde: "Min Livskraft, mit Håb til HERREN er ude."

Muista siis, kuinka minä niin raadollinen ja hyljätty, koiruoholla ja sapella juotettu olen.

At mindes min Vånde og Flakken er Malurt og Galde;

Minun sieluni sen kyllä muistaa, ja sitä itsellensä tutkistelee.

min Sjæl, den mindes det grant den grubler betynget.

Minä panen sen sydämeeni; sentähden minä vielä nyt toivon.

Det lægger jeg mig på Sinde, derfor vil jeg håbe:

Herran laupiudesta se on, ettemme ratki hukkuneet; ei hänen laupiutensa vielä loppunut.

HERRENs Miskundhed er ikke til Ende, ikke brugt op,

Vaan joka huomen se on uusi, ja sinun uskollisuutes on suuri.

hans Nåde er ny hver Morgen, hans Trofasthed stor.

Herra on minun osani, sanoo minun sieluni; sentähden tahdon minä häneen toivoa.

Min Del er HERREN, (siger min Sjæl,) derfor håber jeg på ham.

Herra on hyvä niille, jotka häneen toivovat, ja niille sieluille, jotka häntä kysyvät.

Dem, der bier på HERREN, er han god, den Sjæl, der ham søger;

Hyvä on olla kärsivällisenä ja Herralta apua toivoa.

det er godt at håbe i Stilhed på HERRENs Frelse,

Hyvä on ihmiselle ijestä kantaa nuoruudessansa;

godt for en Mand, at han bærer Åg i sin Ungdom.

Että hän istuu yksinänsä, on vaiti, kuin jotakin hänen päällensä tulee,

Han sidde ensom og tavs, når han lægger det på ham;

Ja panee suunsa tomuun, ja odottaa toivoa,

han trykke sin Mund mod Støvet, måske er der Håb.

Ja antaa löydä poskillensa, ja paljon pilkkaa kärsii.

Række Kind til den, der slår ham, mættes med Hån.

Sillä ei Herra syökse pois ijankaikkisesti.

Thi Herren bortstøder ikke for evigt,

Vaan hän saattaa murheelliseksi, ja taas armahtaa suuresta laupiudestansa.

har han voldt Kvide, så ynkes han, stor er hans Nåde;

Sillä ei hän sydämestänsä ihmisiä kurita eikä murheesen saata,

ej af Hjertet plager og piner han Menneskens Børn.

Niinkuin hän tahtois raadolliset maan päällä ratki jalkainsa alla polkea,

Når Landets Fanger til Hobe trædes under Fod,

Ja antais jonkun miehen oikeuden Ylimmäisen edessä tulla käännetyksi pois,

når Mandens Ret for den Højestes Åsyn bøjes,

Ja ihmistä väärin tuomita asiassansa, niinkuin ei Herra sitä näkisikään.

når en Mand lider Uret i sin Sag mon Herren ej ser det?

Kuka tohtii siis sanoa: senkaltaiset tapahtuvat ilman Herran käskyä?

Hvo taler vel, så det sker, om ej Herren byder?

Eikö paha ja hyvä tule Korkeimman suusta?

Kommer ikke både ondt og godt fra den Højestes Mund?

Miksi siis ihmiset nurisevat eläissänsä? Jokainen nuriskaan syntejänsä vastaan.

Over hvad skal den levende sukke? Hver over sin Synd!

Tutkistelkaamme ja etsikäämme meidän menoamme, ja palatkaamme Herran tykö.

Lad os ransage, granske vore Veje og vende os til HERREN,

Nostakaamme meidän sydämemme ja kätemme taivaasen päin, Jumalan tykö.

løfte Hænder og Hjerte til Gud i Himlen;

Me, me olemme syntiä tehneet ja kovakorvaiset olleet; (sentähden) et sinä säästänytkään.

vi syndede og stod imod, du tilgav ikke,

Vaan sinä olet vihalla meitä peittänyt ja vainonnut, ja armottomasti surmannut.

men hylled dig i Vrede, forfulgte os, dræbte uden Skånsel,

Sinä verhoitit itses pilvellä, ettei rukous päässyt sen lävitse.

hylled dig i Skyer, så Bønnen ej nåed frem;

Sinä olet meitä tunkioksi ja saastaisuudeksi kansain seassa tehnyt.

til Skarn og til Udskud har du gjort os midt iblandt Folkene.

Kaikki meidän vihollisemme ovat suutansa ammottaneet meitä vastaan.

De opspærred Munden imod os, alle vore Fjender.

Me painetaan alas ja rangaistaan pelvolla ja ahdistuksella.

Vor Lod blev Gru og Grav og Sammenbruds Øde;

Minun silmäni vuotavat vesi-ojia minun kansani tyttären surkeuden tähden.

Vandstrømme græder mit Øje, mit Folk brød sammen.

Minun silmäni vuotavat ja ei taida lakata; ei he asetu,

Hvileløst strømmer mit Øje, det kender ej Ro,

Siihenasti että Herra katsoo taivaasta alas ja näkee.

før HERREN skuer ned fra Himlen, før han ser til.

Minun silmäni kuluttaa minulta elämäni kaikkein minun kaupunkini tytärten tähden.

Synet af Byens Døtre piner min Sjæl.

Minun viholliseni ovat minua kovin ajaneet takaa, niinkuin lintua ilman syytä.

Jeg joges som en Fugl af Fjender, hvis Had var grundløst,

He ovat minun elämäni kuoppaan salvanneet, ja heittäneet kiven minun päälleni.

de spærred mig inde i en Grube, de stenede mig;

Ovat myös vedet minun pääni ylitse käyneet; niin minä sanoin: nyt minä ratki hukassa olen.

Vand strømmed over mit Hoved, jeg tænkte: "Fortabt!"

Minä huusin avukseni sinun nimeäs, Herra, alhaalta kuopasta;

Dit Navn påkaldte jeg, HERRE, fra Grubens Dyb;

Ja sinä kuulit minun ääneni, älä korvias kätke minun huokauksestani ja huudostani.

du hørte min Røst: "O, gør dig ej døv for mit Skrig!"

Sinä lähenet kuin minä sinua huudan, ja sanot: älä pelkää.

Nær var du den Dag jeg kaldte, du sagde: "Frygt ikke!"

Sinä, Herra, ratkaiset minun sieluni asian, ja lunastat minun henkeni.

Du førte min Sag, o Herre, genløste mit Liv;

Herra katso, kuinka minulle niin vääryyttä tehdään, ja tuomitse minun oikeuteni.

HERRE, du ser, jeg lider Uret. skaf mig min Ret!

Sinä näet kaikki heidän kostonsa ja kaikki heidän ajatuksensa minusta.

Al deres Hævnlyst ser du, alle deres Rænker,

Herra, sinä kuulet heidän pilkkansa ja kaikki heidän ajatuksensa minua vastaan,

du hører deres Smædeord HERRE, deres Rænker imod mig,

Minun vainollisteni huulet ja heidän neuvonsa minua vastaan yli päivää.

mine Fjenders Tale og Tanker imod mig bestandig.

Katso, kuin he istuvat eli nousevat, niin he minusta virsiä laulavat.

Se dem, når de sidder eller står, deres Nidvise er jeg.

Kosta heille, Herra, niinkuin he ansainneet ovat, heidän kättensä töiden jälkeen.

Dem vil du gengælde, HERRE, deres Hænders Gerning,

Anna heidän sydämensä vavista ja sinun kiroustas tuta.

gør deres Hjerte forhærdet din Forbandelse over dem!

Vainoo heitä hirmuisuudella, ja hukuta heitä Herran taivaan alta.

forfølg dem i Vrede, udryd dem under din Himmel.