Job 29

Job puhui taas sananlaskunsa ja sanoi:

Og Job vedblev at fremsætte sit Tankesprog:

Ah jos minä olisin niinkuin entisinä kuukausina! niinä päivinä, joina Jumala minun kätki,

Ak, havde jeg det som tilforn, som dengang Gud tog sig af mig,

Koska hänen valkeutensa paisti minun pääni päälle, ja minä kävin pimeissä hänen valkeudessansa,

da hans Lampe lyste over mit Hoved, og jeg ved hans Lys vandt frem i Mørke,

Niinkuin minä olin nuorena olessani; koska Jumalan salaisuus oli minun majani päällä;

som i mine modne År, da Guds Fortrolighed var over mit Telt,

Koska Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani, ja minun nuorukaiseni minun ympärilläni;

da den Almægtige end var hos mig og mine Drenge var om mig,

Koska minä pesin minun tieni voilla, ja kallio vuoti minulle öljy-ojat;

da mine Fødder vaded i Fløde, og Olie strømmede, hvor jeg stod,

Koska minä menin kaupunin porteille, ja annoin valmistaa istuimeni kujille;

da jeg gik ud til Byens Port og rejste mit Sæde på Torvet.

Kuin nuoret näkivät minun, niin he pakenivat, ja vanhat nousivat ja seisoivat minun edessäni,

Når Ungdommen så mig, gemte deo sig, Oldinge rejste sig op og stod,

Ylimmäiset lakkasivat puhumasta, ja panivat kätensä suunsa päälle,

Høvdinger standsed i Talen og lagde Hånd på Mund,

Ruhtinasten ääni kätkeysi, ja heidän kielensä suun lakeen tarttui.

Stormænds Røst forstummed, deres Tunge klæbed til Ganen;

Sillä kenen korva minun kuuli, se kiitti minua onnelliseksi, ja jonka silmä minun näki, se todisti minusta.

Øret hørte og priste mig lykkelig, Øjet så og tilkendte mig Ære.

Sillä minä autin köyhää, joka huusi, ja orpoa, jolla ei auttajaa ollut.

Thi jeg redded den arme, der skreg om Hjælp, den faderløse, der savned en Hjælper;

Niiden siunaus, jotka katoomallansa olivat, tuli minun päälleni; ja minä ilahutin leskein sydämen.

den, det gik skævt, velsignede mig, jeg frydede Enkens Hjerte;

Vanhurskaus oli minun pukuni, jonka minä päälleni puin, ja minun oikeuteni oli minulle niinkuin hame ja kaunistus.

jeg klædte mig i Retfærd, og den i mig, i Ret som Kappe og Hovedbind.

Minä olin sokian silmä ja ontuvan jalka.

Jeg var den blindes Øje, jeg var den lammes Fod;

Minä olin köyhäin isä, ja jonka asiaa en minä ymmärtänyt, sen minä visusti tutkin.

jeg var de fattiges Fader, udreded den mig ukendtes Sag;

Minä särjin väärän syömähampaat, ja otin saaliin hänen hampaistansa,

den lovløses Tænder brød jeg, rev Byttet ud af hans Gab.

Minä ajattelin: minä riuduin pesässäni, ja teen päiväni moneksi niinkuin sannan.

Så tænkte jeg da: "Jeg skal dø i min Rede, leve så længe som Føniksfuglen;

Minun juureni putkahti veden tykönä, ja kaste pysyi laihoni päällä.

min Rod kan Vand komme til, Duggen har Nattely i mine Grene;

Minun kunniallisuuteni uudistui minun edessäni, ja minun joutseni muuttui uudeksi minun kädessäni.

min Ære er altid ny, min Bue er altid ung i min Hånd!"

He kuulivat minua ja odottivat, ja vaikenivat minun neuvooni.

Mig hørte de på og bied, var tavse, mens jeg gav Råd;

Minun sanani jälkeen ei yksikään enempää puhunut, ja minun puheeni tiukkui heidän päällensä.

ingen tog Ordet, når jeg havde talt, mine Ord faldt kvægende på dem;

He odottivat minua niinkuin sadetta, ja avasivat suunsa niinkuin ehtoosadetta vastaan.

de bied på mig som på Regn, spærred Munden op efter Vårregn.

Jos minä nauroin heidän puoleensa, ei he luottaneet sen päälle, eikä tahtoneet minua murheesen saattaa.

Mistrøstige smilte jeg til, mit Åsyns Lys fik de ej til at svinde.

Kuin minä tulin heidän kokouksiinsa, niin minun täytyi istua ylimpänä: ja asuin niinkuin kuningas sotaväen keskellä, lohduttaissani murheellisia.

Vejen valgte jeg for dem og sad som Høvding, troned som Konge blandt Hærmænd, som den, der gav sørgende Trøst.