Psalms 22

Davidin Psalmi, edelläveisaajalle, peurasta, jota varhain väijytään. Minun Jumalani, minun Jumalani! miksis minun hylkäsit? minä parun, vaan minun apuni on kaukana.

Přednímu zpěváku k času jitřnímu, žalm Davidův.

Minun Jumalani! päivällä minä huudan, ja et sinä vastaa, ja en yölläkään vaikene.

Bože můj, Bože můj, pročež jsi mne opustil? Vzdálils se od spasení mého a od slov naříkání mého.

Sinä olet pyhä, joka asut Israelin kiitoksessa.

Bože můj, přes celý den volám, a neslyšíš, i v noci, a nemohu se utajiti.

Meidän isämme toivoivat sinuun: ja kuin he toivoivat, niin sinä vapahdit heitä.

Ty zajisté jsi svatý, zůstávající vždycky k veliké chvále Izraelovi.

Sinua he huusivat, ja vapahdettiin: sinuun he turvasivat, ja ei tulleet häpiään.

V toběť doufali otcové naši, doufali, a vysvobozovals je.

Mutta minä olen mato ja en ihminen, ihmisten pilkka ja kansan ylönkatse.

K tobě volávali, a spomáhals jim; v tobě doufali, a nebývali zahanbeni.

Kaikki, jotka minun näkevät, häpäisevät minua: he vääristelevät huuliansa ja päätänsä vääntelevät.

Já pak červ jsem, a ne člověk, útržka lidská a povrhel vůbec.

Hän valittaa Herralle, hän vapahtakoon hänen: hän auttakoon häntä, jos hän mielistyy häneen.

Všickni, kteříž mne vidí, posmívají se mi, ošklebují se, a hlavami potřásají, říkajíce:

Sillä sinä olet minun vetänyt ulos äitini kohdusta: sinä olit minun turvani, ollessani vielä äitini rinnalla.

Spustiltě se na Hospodina, nechť ho vysvobodí; nechať jej vytrhne, poněvadž se mu v něm zalíbilo.

Sinun päälles minä olen heitetty äitini kohdusta: sinä olet minun Jumalani hamasta äitini kohdusta.

Ješto ty jsi, kterýž jsi mne vyvedl z života, ustaviv mne v doufání při prsích matky mé.

Älä ole kaukana minusta; sillä ahdistus on läsnä, ja ei ole auttajaa,

Na tebeť jsem uvržen od narození svého, od života matky mé Bůh můj ty jsi.

Suuret mullit ovat minun piirittäneet, lihavat härjät kiertäneet minun ympäri.

Nevzdalujž se ode mne, nebo ssoužení blízké jest, a nemám spomocníka.

Kitansa avasivat he minua vastaan, niinkuin raateleva ja kiljuva jalopeura.

Obkličujíť mne býkové mnozí, silní volové z Bázan obstupují mne.

Minä olen kaadettu ulos niinkuin vesi, ja luuni ovat kaikki hajoitetut: minun sydämeni on niinkuin salattu vedenvaha ruumiissani.

Otvírají na mne ústa svá, jako lev rozsapávající a řvoucí.

Minun voimani on kuivettunut niinkuin kruusin muru, ja minun kieleni tarttuu suuni lakeen; ja sinä panet minun kuoleman tomuun.

Jako voda rozplynul jsem se, a rozstoupily se všecky kosti mé, a srdce mé jako vosk rozpustilo se u prostřed vnitřností mých.

Sillä koirat ovat minun piirittäneet: julmain parvi saartain lävistänyt kuin jalopeura käteni ja jalkani.

Vyprahla jako střepina síla má, a jazyk můj přilnul k dásním mým, anobrž v prachu smrti položils mne.

Minä lukisin kaikki minun luuni; mutta he katselivat ja näkivät ihastuksensa minusta.

Nebo psi obskočili mne, rota zlostníků oblehla mne, zprobijeli ruce mé i nohy mé.

He jakavat itsellensä minun vaatteeni ja heittävät hameestani arpaa.

Mohl bych sčísti všecky kosti své, oni pak hledí na mne, a dívají se mi.

Mutta sinä, Herra, älä ole kaukana! minun väkevyyteni, riennä avukseni!

Dělí mezi sebou roucha má, a o můj oděv mecí los.

Pelasta minun sieluni miekasta, ja ainokaiseni koirilta.

Ale ty, Hospodine, nevzdalujž se, sílo má, přispěj k spomožení mému.

Vapahda minua jalopeuran suusta, ja päästä minua yksisarvillisista.

Vychvať od meče duši mou, a z moci psů jedinkou mou.

Minä saarnaan sinun nimeäs veljilleni: minä ylistän sinua seurakunnassa.

Zachovej mne od úst lva, a od rohů jednorožcových vyprosť mne.

Ylistäkäät Herraa te, jotka häntä pelkäätte: koko Jakobin siemen kunnioittakoon häntä, ja kavahtakoon häntä kaikki Israelin siemen!

I budu vypravovati bratřím svým o jménu tvém, u prostřed shromáždění chváliti tě budu, řka:

Sillä ei hän hyljännyt eikä katsonut ylön köyhän raadollisuutta, eikä kääntänyt kasvojansa hänestä pois; vaan kuin se häntä huusi, kuuli hän sitä.

Kteříž se bojíte Hospodina, chvalte jej, všecko símě Jákobovo ctěte jej, a boj se ho všecka rodino Izraelova.

Sinua minä ylistän suuressa seurakunnassa: minä maksan lupaukseni heidän edessänsä, jotka häntä pelkäävät.

Nebo nepohrdá, ani se odvrací od trápení ztrápeného, aniž skrývá tváři své od něho, nýbrž když k němu volá, vyslýchá jej.

Raadolliset syövät ja ravitaan, ja jotka Herraa etsivät, pitää häntä ylistämän: teidän sydämenne pitää elämän ijankaikkisesti.

O tobě chvála má v shromáždění velikém, sliby své plniti budu před těmi, kteříž se bojí tebe.

Kaikki maailman ääret muistakaan ja kääntykään Herran tykö, ja kumartakaan sinun edessäs kaikki pakanain sukukunnat.

Jísti budou tiší a nasyceni budou, chváliti budou Hospodina ti, kteříž ho hledají, živo bude srdce vaše na věky.

Sillä Herralta on valtakunta, ja hän vallitsee pakanoita.

Rozpomenou a obrátí se k Hospodinu všecky končiny země, a skláněti se budou před ním všecky čeledi národů.

Kaikki lihavat maan päällä pitää syömän ja kumartaman, hänen edessänsä polviansa notkistaman kaikki, jotka tomussa makaavat ja jotka surussansa elävät.

Nebo Hospodinovo jest království, a onť panuje nad národy.

Hänen pitää saaman siemenen, joka häntä palvelee: Herrasta pitää ilmoitettaman lasten lapsiin.

Jísti budou a skláněti se před ním všickni tuční země, jemu se klaněti budou všickni sstupující do prachu, a kteříž duše své nemohou při životu zachovati.

He tulevat ja hänen vanhurskauttansa saarnaavat syntyvälle kansalle, että hän sen tekee.

Símě jejich sloužiti mu bude, a přičteno bude ku Pánu v každém věku. [ (Psalms 22:32) Přijdouť, a lidu, kterýž z nich vyjde, vypravovati budou spravedlnost jeho; nebo ji skutkem vykonal. ]