Psalms 102

Raadollisen rukous, kuin hän murheissansa on, ja valituksensa Herran eteen vuodattaa. Herra, kuule minun rukoukseni, ja anna minun huutoni tykös tulla!

Modlitba chudého, když sevřín jsa, před Hospodinem vylévá žádosti své.

Älä kasvojas minulta peitä hädässä: kallista korvas minun puoleeni; koska minä sinua rukoilen, niin kuule pian minun rukoukseni.

Hospodine, slyš modlitbu mou, a volání mé přijdiž k tobě.

Sillä minun päiväni ovat kuluneet niinkuin savu, ja minun luuni ovat poltetut niinkuin kekäle.

Neskrývej tváři své přede mnou, v den ssoužení mého nakloň ke mně ucha svého; když k tobě volám, rychle vyslyš mne.

Minun sydämeni on lyöty ja kuivettunut niinkuin heinä, niin että minä myös unohdan leipäni syödä.

Nebo mizejí jako dým dnové moji, a kosti mé jako ohniště vypáleny jsou.

Minun luuni tarttuvat lihaani huokauksestani.

Poraženo jest jako bylina, a usvadlo srdce mé, tak že jsem chleba svého jísti zapomenul.

Minä olen niinkuin ruovonpäristäjä korvessa: minä olen niinkuin hyypiä hävitetyissä kaupungeissa.

Od hlasu lkání mého přilnuly kosti mé k kůži mé.

Minä valvon, ja olen niinkuin yksinäinen lintu katon päällä.

Podobný jsem učiněn pelikánu na poušti, jsem jako výr na pustinách.

Joka päivä häpäisevät viholliseni minua, ja jotka minua syljeskelevät, vannovat minun kauttani.

Bdím, a jsem jako vrabec osamělý na střeše.

Sillä minä syön tuhkaa niinkuin leipää, ja sekoitan juomani itkulla,

Každý den utrhají mi nepřátelé moji, a posměvači moji proklínají mnou.

Sinun uhkaukses ja vihas tähden, ettäs minun nostanut olet ja paiskannut maahan.

Nebo jídám popel jako chléb, a k nápoji svému slz přiměšuji,

Minun päiväni ovat kuluneet niinkuin varjo, ja minä kuivetun niinkuin ruoho.

Pro rozhněvání tvé a zažžený hněv tvůj; nebo zdvihna mne, hodils mnou.

Mutta sinä, Herra, pysyt ijankaikkisesti, ja sinun muistos sukukunnasta sukukuntaan.

Dnové moji jsou jako stín nachýlený, a já jako tráva usvadl jsem.

Nouse siis ja armahda Zionia; sillä aika on häntä armahtaa, ja aika on tullut.

Ale ty, Hospodine, na věky zůstáváš, a památka tvá od národu až do pronárodu.

Sillä sinun palvelias halajavat sitä rakentaa, ja näkisivät mielellänsä, että hänen kivensä ja kalkkinsa valmiit olisivat,

Ty povstana, smiluješ se nad Sionem, nebo čas jest učiniti milost jemu, a čas uložený přišel.

Että pakanat Herran nimeä pelkäisivät, ja kaikki kuninkaat maan päällä sinun kunniaas.

Nebo líbost mají služebníci tvoji v kamení jeho, a nad prachem jeho slitují se,

Kuin Herra rakentaa Zionin, niin hän nähdään kunniassansa.

Aby se báli pohané jména Hospodinova, a všickni králové země slávy tvé,

Hän kääntää itsensä hyljättyjen rukouksen puoleen, ja ei katso heidän rukoustansa ylön.

Když by Hospodin vzdělal Sion, a ukázal se v slávě své,

Se pitää kirjoitettaman tulevaisille sukukunnille, ja se kansa, joka luodaan, pitää kiittämän Herraa.

Když by popatřil k modlitbě poníženého lidu, nepohrdaje modlitbou jejich.

Sillä hän katselee pyhästä korkeudestansa: Herra näkee taivaasta maan päälle,

Budeť to zapsáno pro budoucí potomky, a lid, kterýž má stvořen býti, chváliti bude Hospodina,

Että hän kuulee vankein huokaukset, ja kirvoittaa kuoleman lapset;

Že shlédl s výsosti svatosti své. Hospodin s nebe na zemi že popatřil,

Että he saarnaavat Herran nimeä Zionissa, ja hänen kiitostansa Jerusalemissa,

Aby vyslyšel vzdychání vězňů, a rozvázal ty, kteříž již k smrti oddání byli,

Koska kansat ynnä kokoontuvat, ja valtakunnat, Herraa palvelemaan.

Aby vypravovali na Sionu jméno Hospodinovo, a chválu jeho v Jeruzalémě,

Hän nöyryyttää tiellä minun voimani: hän lyhentää minun päiväni.

Když se spolu shromáždí národové a království, aby sloužili Hospodinu.

Minä sanoin: minun Jumalani, älä minua ota pois keski-ijässäni: sinun ajastaikas pysyvät suvusta sukuun.

Ztrápilť jest na cestě sílu mou, ukrátil dnů mých,

Sinä olet muinen maan perustanut, ja taivaat ovat sinun käsialas.

Až jsem řekl: Můj Bože, nebeř mne u prostřed dnů mých; od národu zajisté až do pronárodu jsou léta tvá,

Ne katoovat, mutta sinä pysyt: ne kaikki vanhenevat niinkuin vaate: ne muuttuvat niinkuin vaate, koska sinä heitä muuttelet.

I prvé nežlis založil zemi, a dílo rukou svých, nebesa.

Mutta sinä pysyt niinkuin sinä olet, ja sinun vuotes ei lopu.

Onať pominou, ty pak zůstáváš; všecky ty věci jako roucho zvetšejí, jako oděv změníš je, a změněny budou.

Sinun palveliais lapset pysyvät ja heidän sikiänsä sinun edessäs menestyvät.

Ty pak jsi tentýž, a léta tvá nikdy nepřestanou. [ (Psalms 102:29) Synové služebníků tvých bydliti budou, a símě jejich zmocní se před tebou. ]