Job 6

Niin Job vastasi ja sanoi:

Odpovídaje pak Job, řekl:

Jos minun surkeuteni punnittaisiin, ja minun kärsimiseni yhtä haavaa laskettaisiin vaa´an päälle,

Ó kdyby pilně zváženo bylo hořekování mé, a bída má na váze aby spolu vyzdvižena byla.

Niin se olis raskaampi kuin santa meressä; sentähden ovat minun sanani nielletyt ylös.

Jistě že by se nad písek mořský těžší ukázala, pročež mi se i slov nedostává.

Sillä Kaikkivaltiaan nuolet ovat minussa, joiden myrkky särpää minun henkeni; ja Jumalan kauhistus tarkoittaa minua.

Nebo střely Všemohoucího vězí ve mně, jejichž jed vysušil ducha mého, a hrůzy Boží bojují proti mně.

Huutaako metsä-aasi, kuin hänellä ruohoja on? ammuuko härkä, kuin hänellä on ruokaa?

Zdaliž řve divoký osel nad mladistvou travou? Řve-liž vůl nad picí svou?

Syödäänkö mautointa ilman suolaa? eli maistaako valkuainen munan ruskuaisen ympäriltä?

Zdaliž jedí to, což neslaného jest, bez soli? Jest-liž chut v věci slzké?

Jota minun sieluni ennen kuoitti, se on nyt minun ruokani minun kipuni tähden.

Ach, kterýchž se ostýchala dotknouti duše má, ty jsou již bolesti těla mého.

Jospa minun rukoukseni tapahtuis, ja Jumala antais minulle, mitä minä toivon!

Ó by se naplnila žádost má, a aby to, čehož očekávám, dal Bůh,

Että Jumala tahtois ja löis minun rikki, ja päästäis kätensä särkemään minua;

Totiž, aby se líbilo Bohu setříti mne, vztáhnouti ruku svou, a zahladiti mne.

Niin olis minulla vielä sitte lohdutus, ja minä vahvistuisin sairaudessani, ellei hän säästäisi minua: en ole mitään kuitenkaan kieltänyt pyhän puhetta.

Neboť mám ještě, čím bych se potěšoval, (ačkoli hořím bolestí, aniž mne Bůh co lituje), že jsem netajil řečí Nejsvětějšího.

Mikä on minun väkeni, että minä voisin toivoa? ja mikä on minun loppuni, että minun sieluni vois kärsiväinen olla?

Nebo jaká jest síla má, abych potrvati mohl? Aneb jaký konec můj, abych prodlel života svého?

Onko minun väkeni kivinen? eli minun lihani vaskinen?

Zdali síla má jest síla kamenná? Zdali tělo mé ocelivé?

Ei ole minulla missään apua; ja minun saatuni on pois ajettu minulta.

Zdaliž pak obrany mé není při mně? Aneb zdravý soud vzdálen jest ode mne,

Joka ei osoita lähimmäisellensä laupiutta, hän hylkää Kaikkivaltiaan pelvon.

Proti tomu, jehož lítostivost k bližnímu mizí, a kterýž bázeň Všemohoucího opustil?

Minun veljeni ovat rikkoneet minua vastaan, niinkuin oja ja niinkuin väkevä virta ohitse menneet,

Bratří moji zmýlili mne jako potok, pominuli jako prudcí potokové,

Jotka ovat kauhiat jäästä, ja jotka lumi peittää.

Kteříž kalní bývají od ledu, a v nichž se kryje sníh.

Kuin helle heitä ahdistaa, pitää heidän nääntymän, ja kuin palava on, pitää heidän katooman paikastansa.

V čas horka vysychají; když sucho bývá, mizejí z místa svého.

Heidän polkunsa poikkeevat pois; he raukeevat tyhjään ja hukkuvat.

Sem i tam roztěkají se od toku svého obecného, v nic se obracejí a hynou.

He katsoivat Temanin tietä, rikkaan Arabian polkuja he toivoivat.

To vidouce houfové jdoucích z Tema, zástupové Sabejských, jenž naději měli v nich,

Mutta heidän pitää häpiään tuleman, ratki surutoinna ollessansa; ja heidän pitää häpeemän siihen tultuansa.

Zastyděli se, že v nich doufali; nebo přišedše až k nim, oklamáni jsou.

Sillä ette nyt mitään ole; ja että te näette surkeuden, pelkäätte te.

Tak zajisté i vy byvše, nejste; vidouce potření mé, děsíte se.

Olenko minä sanonut: Tuokaat minulle! eli antakaat minun edestäni lahjoja teidän tavarastanne?

Zdali jsem řekl: Přineste mi, aneb z zboží svého udělte darů pro mne?

Ja pelastakaat minua vihollisten kädestä, ja vapahtakaat minua tyrannein käsistä?

Aneb: Vysvoboďte mne z ruky nepřítele, a z ruky násilníků vykupte mne?

Opettakaat minua, minä olen ääneti, ja jota en minä tiedä, niin neuvokaat minua.

Poučte mne, a budu mlčeti, a v čem bych bloudil, poslužte mi k srozumění.

Kuinka vahvat ovat oikeuden puheet? kuka teissä on se, joka sitä laittaa taitaa?

Ó jak jsou pronikavé řeči upřímé! Ale co vzdělá obviňování vaše?

Te ajattelette sanoja, ainoastaan nuhdellaksenne, ja teette sanoillanne epäileväisen mielen.

Zdali jen z slov mne viniti myslíte, a převívati řeči choulostivého?

Te karkaatte köyhän orvon päälle, ja kaivatte lähimmäisellenne kuoppaa.

Také i na sirotka se obořujete, anobrž jámu kopáte příteli svému.

Mutta että te nyt tahdotte, niin katsokaat minun päälleni, jos minä teidän edessänne valhettelen.

A protož nyní chtějtež popatřiti na mne, a suďte, klamám-liť před oblíčejem vaším.

Palatkaat nyt, olkoon pois vääryys: Tulkaat jälleen; minun vastaukseni pitää oikia oleman.

Napravte se, prosím, nechť není nepravostí; napravte se, pravím, a tak poznáte, žeť jest spravedlnost v té řeči mé.

Onko minun kielessäni vääryyttä? eikö minun suulakeni ymmärrä vaivoja?

A jest-li na jazyku mém nepravost, neměl-liž bych, čitedlen býti bíd?