Job 19

Mutta Job vastasi ja sanoi:

Tedy odpověděv Job, řekl:

Kuinka kauvan te vaivaatte minun sieluani? ja runtelette minua sanoilla?

Dokudž trápiti budete duši mou, a dotírati na mne řečmi svými?

Te olette nyt kymmenen kertaa pilkanneet minua; ja ette häpee minua niin vaivata.

Již na desetkrát zhaněli jste mne, aniž se stydíte, že se zatvrzujete proti mně.

Jos minä erehdyn, niin minä itselleni erehdyn.

Ale nechť jest tak, že jsem zbloudil, při mně zůstane blud můj.

Mutta te tosin nousette minua vastaan, ja soimaatte minun pilkkaani.

Jestliže se pak vždy proti mně siliti chcete, a obviňujíc mne, za pomoc sobě bráti proti mně potupu mou:

Niin tietäkäät nyt, että Jumala hukuttaa minun, ja on piirittänyt minun verkkoihinsa.

Tedy vězte, že Bůh podvrátil mne, a sítí svou otáhl mne.

Katso, ehkä minä vielä väkivallan tähden huutaisin, niin ei kuitenkaan kuulla minua: jos minä parkuisin, niin ei tässä ole oikeutta.

Nebo aj, volám-li pro nátisk, nemám vyslyšení; křičím-li, není rozsouzení.

Hän on aidannat minun tieni, etten minä taida sitä käydä, ja pannut pimeyden minun poluilleni.

Cestu mou zapletl tak, abych nikoli projíti nemohl, a stezky mé temnostmi zastřel.

Hän on riisunut minun kunniani minulta, ja ottanut pois kruunun minun päästäni.

Slávu mou se mne strhl, a sňal korunu s hlavy mé.

Hän on maahan kukistanut minun joka kulmalta, ja laskenut minun menemään; ja on reväissyt ylös minun toivoni niinkuin puun.

Zpodvracel mne všudy vůkol, abych zahynul, a vyvrátil jako strom naději mou.

Hän on hirmuisesti vihastunut minun päälleni, ja pitää minun vihamiehenänsä.

Nadto zažžel proti mně prchlivost svou, a přičtl mne mezi nepřátely své.

Hänen sotajoukkonsa ovat kokoontuneet, ja asettaneet tiensä minua kohden, ja piirittäneet minun majani.

Pročež přitáhše houfové jeho, učinili sobě ke mně cestu, a vojensky se položili okolo stanu mého.

Hän on eroittanut minun veljeni kauvas minusta, ja minun tuttavani ovat minulle muukalaisiksi tulleet.

Bratří mé ode mne vzdálil, a známí moji všelijak se mne cizí.

Minun lähimmäiseni piiloivat minua, ja minun ystäväni ovat unhottaneet minun.

Opustili mne příbuzní moji, a známí moji zapomenuli se na mne.

Minun huonekuntalaiseni ja piikani pitävät minua vieraana, minä olen tuntemattomaksi tullut heidän silmäinsä edessä.

Podruhové domu mého a děvky mé za cizího mne mají, cizozemec jsem před očima jejich.

Minä huusin palveliaani, ja ei hän vastannut minua: minun täytyy rukoilla häntä omalla suullani.

Na služebníka svého volám, ale neozývá se, i když ho ústy svými pěkně prosím.

Minun emäntäni vieroi minun henkeäni, ja minun täytyy palvella omia lapsiani.

Dýchání mého štítí se manželka má, ačkoli pokorně jí prosím, pro dítky života mého.

Ja nuoretkin lapset minun katsovat ylön: jos minä nousen, niin he puhuvat minua vastaan.

Nadto i ti nejšpatnější pohrdají mnou; i když povstanu, utrhají mi.

Kaikki uskolliset ystäväni kauhistuvat minua; ja joita minä rakastin, ovat kääntäneet itsensä minua vastaan.

V ošklivost mne sobě vzali všickni rádcové moji, a ti, kteréž miluji, obrátili se proti mně.

Minun luuni tarttuivat minun nahkaani ja lihaani, ja en minä taida nahallani peittää hampaitani.

K kůži mé jako k masu mému přilnuly kosti mé, kůže při zubích mých toliko v cele zůstala.

Armahtakaat minun päälleni, armahtakaat minun päälleni, te minun ystäväni! sillä Jumalan käsi on minuun sattunut!

Slitujte se nade mnou, slitujte se nade mnou, vy přátelé moji; nebo ruka Boží se mne dotkla.

Miksi te vainootte minua niinkuin Jumalakin, ja ette taida minun lihastani ravittaa?

Proč mi se protivíte tak jako Bůh silný, a masem mým nemůžte se nasytiti?

Jospa minun puheeni kirjoitettaisiin! jospa ne kirjaan pantaisiin, ja painettaisiin!

Ó kdyby nyní sepsány byly řeči mé, ó kdyby v knihu vepsány byly,

Raudalla kaivettaisiin lyijy ijankaikkiseksi muistoksi kiveen.

Anobrž rafijí železnou a olovem na věčnost na skále aby vyryty byly.

Sillä minä tiedän minun Lunastajani elävän: ja hän on tästälähin maan päällä seisova.

Ačkoli já vím, že vykupitel můj živ jest, a že v den nejposlednější nad prachem se postaví.

Ja vaikka vihdoin minun nahkani ja tämä (ruumis) lakastuu, saan minä kuitenkin minun lihassani nähdä Jumalan.

A ač by kůži mou i tělo červi zvrtali, však vždy v těle svém uzřím Boha.

Hänen minä olen minulleni näkevä, ja minun silmäni katsovat häntä, ja ei kenkään outo. Minun munaskuuni ovat kuluneet minun helmassani.

Kteréhož já uzřím sobě, a oči mé spatří jej, a ne jiný, jakkoli zhynula ledví má u vnitřnosti mé.

Tosin teidän pitäis sanoman: Miksi me vainoamme häntä? sillä tämän puheen perustus löytyy minun tykönäni.

Ješto byste říci měli: I pročež ho trápíme? poněvadž základ dobré pře při mně se nalézá.

Peljätkäät siis miekkaa, sillä viha on pahain töiden kostomiekka, että te tietäisitte kurituksen tulevan.

Bojte se meče, nebo pomsta za nepravosti jest meč, a vězte, žeť bude soud.