Song of Solomon 2

Minä olen Saronin kukkanen, ja kukoistus laaksossa.

- Ja sam cvijet šaronski, ljiljan u dolu.

Niinkuin ruusu orjantappuroissa, niin on armaani tytärten seassa.

- Što je ljiljan među trnjem, to je prijateljica moja među djevojkama.

Niinkuin omenapuu metsäpuiden seassa, niin on ystäväni poikain seassa: minä istun hänen varjossansa, jota minä anon, ja hänen hedelmänsä on minun suussani makia.

- Što je jabuka među šumskim stablima, to je dragi moj među mladićima; bila sam željna hlada njezina i sjedoh, plodovi njeni slatki su grlu mome.

Hän johdattaa minua viinakellariinsa; ja rakkaus on hänen lippunsa minun päälläni.

Uveo me u odaje vina i pokrio me zastavom ljubavi.

Virvoittakaat minua viinaleileillä, ja vahvistakaat minua omenilla; sillä minä olen sairas rakkaudesta.

Okrijepite me kolačima, osvježite jabukama, jer sam bolna od ljubavi.

Hänen vasen kätensä on minun pääni alla, hänen oikia kätensä halaa minua.

Njegova mi je lijeva ruka pod glavom, a desnom me grli.

Minä vannotan tietä, Jerusalemin tyttäret, metsävuohten eli naaraspeurain kautta kedolla, ettette herätä eli vaivaa armastani, siihen asti kuin hän itse tahtoo.

- Kćeri jeruzalemske, zaklinjem vas srnama i košutama poljskim, ne budite, ne budite ljubav moju dok sama ne bude htjela!

Tämä on ystäväni ääni, katso, hän tulee: hän hyppää vuorilla ja karkaa kukkuloille.

Glas dragoga moga! Evo ga, dolazi, prelijeće brda, preskakuje brežuljke.

Ystäväni on metsävuohen eli nuoren peuran kaltainen: katso, hän seisoo seinän takana, ja katsoo akkunasta sisälle, ja kurkistelee häkin lävitse.

Dragi je moj kao srna, on je kao jelenče. Evo ga za našim zidom, gleda kroz prozore, zaviruje kroz rešetke.

Ystäväni vastaa ja sanoo minulle: nouse armaani, ihanaiseni, ja tule.

Dragi moj podiže glas i govori mi: "Ustani, dragano moja, ljepoto moja, i dođi,

Sillä katso, talvi on kulunut, ja sade lakannut ja mennyt pois:

jer evo, zima je već minula, kiša je prošla i nestala.

Kukkaset ovat puhjenneet kedolla, kevät on tullut, ja toukomettisen ääni kuuluu meidän maassamme;

Cvijeće se po zemlji ukazuje, vrijeme pjevanja dođe i glas se grličin čuje u našem kraju.

Fikunapuut puhkeevat, viinapuut kukoistavat ja antavat hajunsa: nouse, armaani, ihanaiseni, ja tule.

Smokva je izbacila prve plodove, vinograd, u cvatu, miriše. Ustani, dragano moja, ljepoto moja i dođi.

Kyhkyläiseni vuoren raossa ja kivirauniossa, anna minun nähdä kasvos, anna minun kuulla äänes; sillä sinun äänes on suloinen, ja kasvos ihanainen.

Golubice moja, u spiljama kamenim, u skrovištima vrletnim, daj da ti vidim lice i da ti čujem glas, jer glas je tvoj ugodan i lice je tvoje krasno."

Ottakaat meille ketut kiinni, ne vähät ketut, jotka turmelevat viinamäet; sillä meidän viinamäkemme ovat röhkäleillä.

Pohvatajte lisice, male lisice što oštećuju vinograde, naše vinograde u cvatu.

Ystäväni on minun, ja minä hänen, joka kaitsee kukkasten keskellä,

Dragi moj pripada meni, a ja njemu, on pase među ljiljanima.

Siihenasti että päivä jäähtyy ja varjot kulkevat pois. Palaja, ole niinkuin metsävuohi, ystäväni, eli niinkuin nuori peura Eroitusvuorilla.

Prije nego dan izdahne i sjene se spuste, vrati se, dragi moj: budi lagan kao srna, kao lane na gori Beteru.