Psalms 139

Davidin Psalmi, edelläveisaajalle. Herra! sinä tutkit minua, ja tunnet minun.

Zborovođi. Davidov. Jahve, proničeš me svega i poznaješ,

Joko minä istun eli nousen, niin sinä sen tiedät: sinä ymmärrät taampaa ajatukseni.

ti znaš kada sjednem i kada ustanem, izdaleka ti već misli moje poznaješ.

Joko minä käyn eli makaan, niin sinä olet ympärilläni, ja näet kaikki tieni.

Hodam li ili ležim, sve ti vidiš, znani su ti svi moji putovi.

Sillä katso, ei ole sanaakaan kieleni päällä, joita et sinä Herra kaikkia tiedä.

Riječ mi još nije na jezik došla, a ti, Jahve, sve već znadeš.

Sinä olet tehnyt jälkimäiseni ja ensimäiseni, ja pidät sinun kätes minun päälläni.

S leđa i s lica ti me obuhvaćaš, na mene si ruku svoju stavio.

Senkaltainen tieto on minulle ylen ihmeellinen ja ylen korkia, etten minä voi sitä käsittää.

Znanje to odveć mi je čudesno, previsoko da bih ga dokučio.

Kuhunka minä menen sinun hengestäs? ja kuhunka minä sinun kasvois edestä pakenen?

Kamo da idem od duha tvojega i kamo da od tvog lica pobjegnem?

Jos minä astuisin ylös taivaaseen, niin sinä siellä olet: jos minä vuoteeni helvetissä rakentaisin, katso, sinä myös siellä olet.

Ako se na nebo popnem, ondje si, ako u Podzemlje legnem, i ondje si.

Jos minä ottaisin aamuruskon siivet, ja asuisin meren äärissä,

Uzmem li krila zorina pa se naselim moru na kraj

Niin sinun kätes sielläkin minua johdattais, ja sinun oikia kätes pitäis minun.

i ondje bi me ruka tvoja vodila, desnica bi me tvoja držala.

Jos minä sanoisin: pimeys kuitenkin peittää minun, niin on myös yö valkeus minun ympärilläni.

Reknem li: "Nek' me barem tmine zakriju i nek' me noć umjesto svjetla okruži!" -

Sillä ei pimeys sinun edessäs pimitä, ja yö valistaa niinkuin päivä; pimeys on niinkuin valkeus.

ni tmina tebi neće biti tamna: noć sjaji kao dan i tama kao svjetlost.

Sinun hallussas ovat minun munaskuuni: sinä peitit minun äitini kohdussa.

Jer ti si moje stvorio bubrege, satkao me u krilu majčinu.

Minä kiitän sinua sen edestä, että minä niin aivan ihmeellisesti tehty olen: ihmeelliset ovat sinun tekos, ja sen minun sieluni kyllä tietää.

Hvala ti što sam stvoren tako čudesno, što su djela tvoja predivna. Dušu moju do dna si poznavao,

Ei minun luuni olleet sinulta salatut, kuin minä siinä salaisesti tehty olin, kuin minä maan sisällä niin taitavasti koottu olin.

kosti moje ne bjehu ti sakrite dok nastajah u tajnosti, otkan u dubini zemlje.

Sinun silmäs näkivät minun, kuin en vielä valmistettu ollut, ja kaikki päivät sinun kirjaas olivat kirjoitetut, jotka vielä oleman piti, joista ei yksikään silloin vielä tullut ollut.

Oči tvoje već tada gledahu djela moja, sve već bješe zapisano u knjizi tvojoj: dani su mi određeni dok još ne bješe ni jednoga.

Mutta kuinka kalliit ovat minun edessäni, Jumala, sinun ajatukses? kuinka suuri on heidän lukunsa?

Kako su mi, Bože, naumi tvoji nedokučivi, kako li je neprocjenjiv zbroj njihov.

Jos minä heitä lukisin, niin ne olisivat usiammat kuin santa: kuin minä herään, olen minä vielä tykönäs.

Da ih brojim? Više ih je nego pijeska! Dođem li im do kraja, ti mi preostaješ!

Jumala, jospa tappaisit jumalattomat, ja verikoirat minusta poikkeisivat.

De, istrijebi, Bože, zlotvora, krvoloci nek' odstupe od mene!

Sillä he puhuvat sinusta häpiällisesti, ja sinun vihollises turhaan lausuvat (sinun nimes).

Jer podmuklo se bune protiv tebe, uzalud se dižu tvoji dušmani.

Herra, minä tosin vihaan niitä, jotka sinua vihaavat, ja minä närkästyn heistä, jotka karkaavat sinua vastaan.

Jahve, zar da ne mrzim tvoje mrzitelje? Zar da mi se ne gade protivnici tvoji?

Täydestä todesta minä heitä vihaan; sentähden ovat he minulle viholliset.

Mržnjom dubokom ja ih mrzim i držim ih svojim neprijateljima.

Tutki minua, Jumala, ja koettele sydämeni: kiusaa minua, ja ymmärrä, kuinka minä ajattelen.

Pronikni me svega, Bože, srce mi upoznaj, iskušaj me i upoznaj misli moje:

Ja katsos, jos minä pahalla tiellä lienen, niin saata minua ijankaikkiselle tielle.

pogledaj, ne idem li putem pogubnim i povedi me putem vječnim!