Psalms 104

Kiitä Herraa, sieluni! Herra, minun Jumalani, sinä olet sangen suuresti kunnioitettu, suurella kunnialla ja kaunistuksella olet sinä puetettu.

Blagoslivljaj Jahvu, dušo moja, Jahve, Bože moj, silno si velik! Odjeven veličanstvom i ljepotom,

Sinä puetat itses valkeudella niinkuin vaatteella: sinä levität taivaat niinkuin peitteen.

svjetlošću ogrnut kao plaštem! Nebo si razapeo kao šator,

Sinä peität sen päällyksen vedellä: sinä menet pilvissä niinkuin ratasten päällä, ja käyt tuulen siipein päällä.

na vodama sagradio dvorove svoje. Od oblaka praviš kola svoja, na krilima vjetrova putuješ.

Sinä teet enkelis hengeksi ja palvelias liekitseväiseksi tuleksi.

Vjetrove uzimaš za glasnike, a žarki oganj za slugu svojega.

Sinä joka maan perustit perustuksensa päälle, ettei sen pidä liikkuman ijankaikkisesti.

Zemlju si stavio na stupove njene: neće se poljuljati u vijeke vjekova,

Syvyydellä sinä sen peität niinkuin vaatteella, ja vedet seisovat vuorilla.

pokrio si je vodama bezdanim k'o haljinom, iznad bregova stajahu vode;

Mutta sinun nuhtelemisestas he pakenevat: sinun jylinästäs he menevät pois.

na tvoju se prijetnju povukoše, od tvoje grmljavine zadrhtaše.

Vuoret astuvat ylös, ja laaksot astuvat alas siallensa, johon heidät perustanut olet.

Bregovi se digoše, doline spustiše na mjesto koje si im odredio.

Määrän sinä panit, jota ei he käy ylitse, eikä palaja maata peittämään.

Odredio si granicu koju ne smiju prijeći, da opet ne pokriju zemlju.

Sinä annat lähteet laaksoissa kuohua, niin että ne vuorten välitse vuotavat;

Izvore svraćaš u potoke što žubore među brdima.

Että kaikki eläimet metsässä joisivat, ja että pedot janonsa sammuttaisivat.

Oni poje sve živine poljske, divlji magarci žeđ gase u njima.

Heidän tykönänsä istuvat taivaan linnut, ja visertävät oksilla.

Uz njih se gnijezde ptice nebeske i pjevaju među granama.

Sinä liotat vuoret ylhäältä: sinä täytät maan hedelmällä, jonka sinä saatat.

Ti natapaš bregove iz dvorova svojih, zemlja se nasićuje plodom tvojih ruku.

Sinä kasvatat ruohon karjalle, ja jyvät ihmisten tarpeeksi, tuottaakses leipää maasta.

Ti daješ te niče trava za stoku i bilje na korist čovjeku da izvede kruh iz zemlje

Ja että viina ihmisen sydämen ilahuttaa, ja hänen kasvonsa kaunistuu öljystä: ja leipä vahvistaa ihmisen sydämen.

i vino što razvedruje srce čovječje; da uljem lice osvježi i da kruh okrijepi srce čovjeku.

Että Herran puut nesteestä täynnä olisivat: Libanonin sedripuut, jotka hän on istuttanut;

Stabla se Jahvina napajaju hranom, cedri libanonski koje on zasadi.

Siellä linnut pesiä tekevät, ja haikarat hongissa asuvat.

Ondje se ptice gnijezde, u čempresu dom je rodin.

Korkiat vuoret ovat metsävuohten turva, ja kivirauniot kaninein.

Visoki bregovi daju kozorogu a pećine jazavcu sklonište.

Sinä teet kuun aikoja jakamaan, ja aurinko tietää laskemisensa.

Ti si stvorio mjesec da označuje vremena i sunce znade kada ima zaći.

Sinä teet pimeyden ja yö tulee: silloin kaikki metsän eläimet tulevat ulos.

Kad razastreš tmine i noć se spusti, tad se šuljaju u njoj životinje šumske.

Nuoret jalopeurat saaliin perään kiljuvat, ja elatustansa Jumalalta etsivät.

Lavići riču za plijenom i od Boga hranu traže.

Mutta kuin aurinko koittaa, niin he kokoontuvat, ja luolissansa makaavat.

Kad sunce ograne, nestaju i liježu na ležaje.

Niin menee myös ihminen työhönsä, ja askareillensa ehtoosen asti.

Tad čovjek izlazi na dnevni posao i na rad do večeri.

Herra, kuinka suuret ja monet ovat sinun käsialas? Sinä olet kaikki taitavasti säätänyt, ja maa on täynnä sinun tavaraas.

Kako su brojna tvoja djela, o Jahve! Sve si to mudro učinio: puna je zemlja stvorenja tvojih.

Tämä meri, joka niin suuri ja lavia on, siinä epälukuiset liikuvat, sekä pienet että suuret eläimet;

Eno mora, velika i široka, u njemu vrve gmazovi bez broja, životinje male i velike.

Siellä haahdet kuljeskelevat: siinä valaskalat ovat, jotkas tehnyt olet, leikitsemään hänessä.

Onud prolaze nemani, Levijatan kojeg stvori da se igra u njemu.

Kaikki odottavat sinua, ettäs heille antaisit ruan ajallansa.

I sva ova bića željno čekaju da ih nahraniš na vrijeme.

Koskas heille annat, niin he kokoovat: koskas kätes avaat, niin he hyvyydellä ravitaan.

Daješ li im, tada sabiru: otvaraš li ruku, nasite se dobrima.

Jos sinä kasvos peität, niin he hämmästyvät: koska sinä otat heidän henkensä pois, niin he hukkuvat, ja tomuksi tulevat jälleen.

Sakriješ li lice svoje, tad se rastuže; ako dah im oduzmeš, ugibaju i opet se u prah vraćaju.

Sinä lähetät ulos henkes, niin he luoduksi tulevat, ja sinä uudistat maan muodon.

Pošalješ li dah svoj, opet nastaju, i tako obnavljaš lice zemlje.

Herran kunnia pysyy ijankaikkisesti: Herra iloitsee töissänsä.

Neka dovijeka traje slava Jahvina: nek' se raduje Jahve u djelima svojim!

Hän katsahtaa maan päälle, niin se vapisee: hän rupee vuoriin, niin ne suitsevat.

On pogleda zemlju i ona se potrese, dotakne bregove, oni se zadime.

Minä veisaan Herralle minun elinaikanani, ja kiitän minun Jumalaani niinkauvan kuin minä olen.

Pjevat ću Jahvi dokle god živim, svirat ću Bogu svome dokle god me bude.

Minun puheeni kelpaa hänelle, ja minä iloitsen Herrassa.

Bilo mu milo pjevanje moje! Ja ću se radovati u Jahvi.

Syntiset maalta lopetetaan, ja jumalattomat ei pidä silleen oleman: kiitä Herraa, sieluni, Halleluja!

Nek' zločinci sa zemlje nestanu i bezbožnika nek' više ne bude! Blagoslivljaj Jahvu, dušo moja! Aleluja!