Lamentations 3

Minä olen mies, jonka viheliäisyyttä nähdä täytyy hänen hirmuisuutensa vitsan kautta.

أَنَا هُوَ الرَّجُلُ الَّذِي رأَى مَذَلَّةً بِقَضِيبِ سَخَطِهِ.

Hän johdatti minua ja vei pimeyteen ja ei valkeuteen.

قَادَنِي وَسَيَّرَنِي فِي الظَّلاَمِ وَلاَ نُورَ.

Hän on kätensä kääntänyt minua vastaan, ja toimittaa toisin aina minun kanssani.

حَقًّا إِنَّهُ يَعُودُ وَيَرُدُّ عَلَيَّ يَدَهُ الْيَوْمَ كُلَّهُ.

Hän on tehnyt lihani ja nahkani vanhaksi, ja luuni musertanut.

أَبْلَى لَحْمِي وَجِلْدِي. كَسَّرَ عِظَامِي.

Hän rakensi minua vastaan, ja sapella ja vaivalla hän minua kääri.

بَنَى عَلَيَّ وَأَحَاطَنِي بِعَلْقَمٍ وَمَشَقَّةٍ.

Hän on minut pannut pimeyteen, niinkuin aikaa kuolleet.

أَسْكَنَنِي فِي ظُلُمَاتٍ كَمَوْتَى الْقِدَمِ.

Hän on minut muurannut sisälle, etten minä pääse ulos, ja minut kovaan jalkapuuhun pannut.

سَيَّجَ عَلَيَّ فَلاَ أَسْتَطِيعُ الْخُرُوجَ. ثَقَّلَ سِلْسِلَتِي.

Ja vaikka minä huudan ja parun, niin hän kuitenkin korvansa tukitsee minun rukouksestani.

أَيْضًا حِينَ أَصْرُخُ وَأَسْتَغِيثُ يَصُدُّ صَلاَتِي.

Hän on muurannut tieni kiinni vuojonkivillä, ja polkuni sulkenut.

سَيَّجَ طُرُقِي بِحِجَارَةٍ مَنْحُوتَةٍ. قَلَبَ سُبُلِي.

Hän on väijynyt minua niinkuin karhu, niinkuin jalopeura salaisuudessa.

هُوَ لِي دُبٌّ كَامِنٌ، أَسَدٌ فِي مَخَابِىءَ.

Hän on minun antanut tieltä eksyä, ja minut repinyt säpäleiksi, ja minut autioksi tehnyt.

مَيَّلَ طُرُقِي وَمَزَّقَنِي. جَعَلَنِي خَرَابًا.

Hän on joutsensa jännittänyt, ja asettanut minun nuolella tarkoitettavaksi.

مَدَّ قَوْسَهُ وَنَصَبَنِي كَغَرَضٍ لِلسَّهْمِ.

Hän ampui minun munaskuihini viinensä nuolet.

أَدْخَلَ فِي كُلْيَتَيَّ نِبَالَ جُعْبَتِهِ.

Minä olen kaiken minun kansani nauru, ja heidän jokapäiväinen virtensä.

صِرْتُ ضُحْكَةً لِكُلِّ شَعْبِي، وَأُغْنِيَةً لَهُمُ الْيَوْمَ كُلَّهُ.

Hän on haikeudella minut ravinnut, ja koiruoholla juovuttanut.

أَشْبَعَنِي مَرَائِرَ وَأَرْوَانِي أَفْسَنْتِينًا،

Hän on hampaani somerolla rikki musertanut, hän kieritti minun tuhassa.

وَجَرَشَ بِالْحَصَى أَسْنَانِي. كَبَسَنِي بِالرَّمَادِ.

Minun sieluni on ajettu pois rauhasta, minun täytyy hyvän unohtaa.

وَقَدْ أَبْعَدْتَ عَنِ السَّلاَمِ نَفْسِي. نَسِيتُ الْخَيْرَ.

Minä sanoin: minun voimani ja minun toivoni Herran päälle on kadonnut.

وَقُلْتُ: «بَادَتْ ثِقَتِي وَرَجَائِي مِنَ الرَّبِّ».

Muista siis, kuinka minä niin raadollinen ja hyljätty, koiruoholla ja sapella juotettu olen.

ذِكْرُ مَذَلَّتِي وَتَيَهَانِي أَفْسَنْتِينٌ وَعَلْقَمٌ.

Minun sieluni sen kyllä muistaa, ja sitä itsellensä tutkistelee.

ذِكْرًا تَذْكُرُ نَفْسِي وَتَنْحَنِي فِيَّ.

Minä panen sen sydämeeni; sentähden minä vielä nyt toivon.

أُرَدِّدُ هذَا فِي قَلْبِي، مِنْ أَجْلِ ذلِكَ أَرْجُو:

Herran laupiudesta se on, ettemme ratki hukkuneet; ei hänen laupiutensa vielä loppunut.

إِنَّهُ مِنْ إِحْسَانَاتِ الرَّبِّ أَنَّنَا لَمْ نَفْنَ، لأَنَّ مَرَاحِمَهُ لاَ تَزُولُ.

Vaan joka huomen se on uusi, ja sinun uskollisuutes on suuri.

هِيَ جَدِيدَةٌ فِي كُلِّ صَبَاحٍ. كَثِيرَةٌ أَمَانَتُكَ.

Herra on minun osani, sanoo minun sieluni; sentähden tahdon minä häneen toivoa.

نَصِيبِي هُوَ الرَّبُّ، قَالَتْ نَفْسِي، مِنْ أَجْلِ ذلِكَ أَرْجُوهُ.

Herra on hyvä niille, jotka häneen toivovat, ja niille sieluille, jotka häntä kysyvät.

طَيِّبٌ هُوَ الرَّبُّ لِلَّذِينَ يَتَرَجَّوْنَهُ، لِلنَّفْسِ الَّتِي تَطْلُبُهُ.

Hyvä on olla kärsivällisenä ja Herralta apua toivoa.

جَيِّدٌ أَنْ يَنْتَظِرَ الإِنْسَانُ وَيَتَوَقَّعَ بِسُكُوتٍ خَلاَصَ الرَّبِّ.

Hyvä on ihmiselle ijestä kantaa nuoruudessansa;

جَيِّدٌ لِلرَّجُلِ أَنْ يَحْمِلَ النِّيرَ فِي صِبَاهُ.

Että hän istuu yksinänsä, on vaiti, kuin jotakin hänen päällensä tulee,

يَجْلِسُ وَحْدَهُ وَيَسْكُتُ، لأَنَّهُ قَدْ وَضَعَهُ عَلَيْهِ.

Ja panee suunsa tomuun, ja odottaa toivoa,

يَجْعَلُ فِي التُّرَابِ فَمَهُ لَعَلَّهُ يُوجَدُ رَجَاءٌ.

Ja antaa löydä poskillensa, ja paljon pilkkaa kärsii.

يُعْطِي خَدَّهُ لِضَارِبِهِ. يَشْبَعُ عَارًا.

Sillä ei Herra syökse pois ijankaikkisesti.

لأَنَّ السَّيِّدَ لاَ يَرْفُضُ إِلَى الأَبَدِ.

Vaan hän saattaa murheelliseksi, ja taas armahtaa suuresta laupiudestansa.

فَإِنَّهُ وَلَوْ أَحْزَنَ يَرْحَمُ حَسَبَ كَثْرَةِ مَرَاحِمِهِ.

Sillä ei hän sydämestänsä ihmisiä kurita eikä murheesen saata,

لأَنَّهُ لاَ يُذِلُّ مِنْ قَلْبِهِ، وَلاَ يُحْزِنُ بَنِي الإِنْسَانِ.

Niinkuin hän tahtois raadolliset maan päällä ratki jalkainsa alla polkea,

أَنْ يَدُوسَ أَحَدٌ تَحْتَ رِجْلَيْهِ كُلَّ أَسْرَى الأَرْضِ،

Ja antais jonkun miehen oikeuden Ylimmäisen edessä tulla käännetyksi pois,

أَنْ يُحَرِّفَ حَقَّ الرَّجُلِ أَمَامَ وَجْهِ الْعَلِيِّ،

Ja ihmistä väärin tuomita asiassansa, niinkuin ei Herra sitä näkisikään.

أَنْ يَقْلِبَ الإِنْسَانَ فِي دَعْوَاهُ. السَّيِّدُ لاَ يَرَى!

Kuka tohtii siis sanoa: senkaltaiset tapahtuvat ilman Herran käskyä?

مَنْ ذَا الَّذِي يَقُولُ فَيَكُونَ وَالرَّبُّ لَمْ يَأْمُرْ؟

Eikö paha ja hyvä tule Korkeimman suusta?

مِنْ فَمِ الْعَلِيِّ أَلاَ تَخْرُجُ الشُّرُورُ وَالْخَيْرُ؟

Miksi siis ihmiset nurisevat eläissänsä? Jokainen nuriskaan syntejänsä vastaan.

لِمَاذَا يَشْتَكِي الإِنْسَانُ الْحَيُّ، الرَّجُلُ مِنْ قِصَاصِ خَطَايَاهُ؟

Tutkistelkaamme ja etsikäämme meidän menoamme, ja palatkaamme Herran tykö.

لِنَفْحَصْ طُرُقَنَا وَنَمْتَحِنْهَا وَنَرْجعْ إِلَى الرَّبِّ.

Nostakaamme meidän sydämemme ja kätemme taivaasen päin, Jumalan tykö.

لِنَرْفَعْ قُلُوبَنَا وَأَيْدِيَنَا إِلَى اللهِ فِي السَّمَاوَاتِ:

Me, me olemme syntiä tehneet ja kovakorvaiset olleet; (sentähden) et sinä säästänytkään.

«نَحْنُ أَذْنَبْنَا وَعَصَيْنَا. أَنْتَ لَمْ تَغْفِرْ.

Vaan sinä olet vihalla meitä peittänyt ja vainonnut, ja armottomasti surmannut.

الْتَحَفْتَ بِالْغَضَبِ وَطَرَدْتَنَا. قَتَلْتَ وَلَمْ تَشْفِقْ.

Sinä verhoitit itses pilvellä, ettei rukous päässyt sen lävitse.

الْتَحَفْتَ بِالسَّحَابِ حَتَّى لاَ تَنْفُذَ الصَّلاَةُ.

Sinä olet meitä tunkioksi ja saastaisuudeksi kansain seassa tehnyt.

جَعَلْتَنَا وَسَخًا وَكَرْهًا فِي وَسَطِ الشُّعُوبِ.

Kaikki meidän vihollisemme ovat suutansa ammottaneet meitä vastaan.

فَتَحَ كُلُّ أَعْدَائِنَا أَفْوَاهَهُمْ عَلَيْنَا.

Me painetaan alas ja rangaistaan pelvolla ja ahdistuksella.

صَارَ عَلَيْنَا خَوْفٌ وَرُعْبٌ، هَلاَكٌ وَسَحْقٌ».

Minun silmäni vuotavat vesi-ojia minun kansani tyttären surkeuden tähden.

سَكَبَتْ عَيْنَايَ يَنَابِيعَ مَاءٍ عَلَى سَحْقِ بِنْتِ شَعْبِي.

Minun silmäni vuotavat ja ei taida lakata; ei he asetu,

عَيْنِي تَسْكُبُ وَلاَ تَكُفُّ بِلاَ انْقِطَاعٍ

Siihenasti että Herra katsoo taivaasta alas ja näkee.

حَتَّى يُشْرِفَ وَيَنْظُرَ الرَّبُّ مِنَ السَّمَاءِ.

Minun silmäni kuluttaa minulta elämäni kaikkein minun kaupunkini tytärten tähden.

عَيْنِي تُؤَثِّرُ فِي نَفْسِي لأَجْلِ كُلِّ بَنَاتِ مَدِينَتِي.

Minun viholliseni ovat minua kovin ajaneet takaa, niinkuin lintua ilman syytä.

قَدِ اصْطَادَتْنِي أَعْدَائِي كَعُصْفُورٍ بِلاَ سَبَبٍ.

He ovat minun elämäni kuoppaan salvanneet, ja heittäneet kiven minun päälleni.

قَرَضُوا فِي الْجُبِّ حَيَاتِي وَأَلْقَوْا عَلَيَّ حِجَارَةً.

Ovat myös vedet minun pääni ylitse käyneet; niin minä sanoin: nyt minä ratki hukassa olen.

طَفَتِ الْمِيَاهُ فَوْقَ رَأْسِي. قُلْتُ: «قَدْ قُرِضْتُ!».

Minä huusin avukseni sinun nimeäs, Herra, alhaalta kuopasta;

دَعَوْتُ بِاسْمِكَ يَا رَبُّ مِنَ الْجُبِّ الأَسْفَلِ.

Ja sinä kuulit minun ääneni, älä korvias kätke minun huokauksestani ja huudostani.

لِصَوْتِي سَمِعْتَ: «لاَ تَسْتُرْ أُذُنَكَ عَنْ زَفْرَتِي، عَنْ صِيَاحِي».

Sinä lähenet kuin minä sinua huudan, ja sanot: älä pelkää.

دَنَوْتَ يَوْمَ دَعَوْتُكَ. قُلْتَ: «لاَ تَخَفْ!».

Sinä, Herra, ratkaiset minun sieluni asian, ja lunastat minun henkeni.

خَاصَمْتَ يَا سَيِّدُ خُصُومَاتِ نَفْسِي. فَكَكْتَ حَيَاتِي.

Herra katso, kuinka minulle niin vääryyttä tehdään, ja tuomitse minun oikeuteni.

رَأَيْتَ يَا رَبُّ ظُلْمِي. أَقِمْ دَعْوَايَ.

Sinä näet kaikki heidän kostonsa ja kaikki heidän ajatuksensa minusta.

رَأَيْتَ كُلَّ نَقْمَتِهِمْ، كُلَّ أَفْكَارِهِمْ عَلَيَّ.

Herra, sinä kuulet heidän pilkkansa ja kaikki heidän ajatuksensa minua vastaan,

سَمِعْتَ تَعْيِيرَهُمْ يَا رَبُّ، كُلَّ أَفْكَارِهِمْ عَلَيَّ.

Minun vainollisteni huulet ja heidän neuvonsa minua vastaan yli päivää.

كَلاَمُ مُقَاوِمِيَّ وَمُؤَامَرَتُهُمْ عَلَيَّ الْيَوْمَ كُلَّهُ.

Katso, kuin he istuvat eli nousevat, niin he minusta virsiä laulavat.

اُنْظُرْ إِلَى جُلُوسِهِمْ وَوُقُوفِهِمْ، أَنَا أُغْنِيَتُهُمْ!

Kosta heille, Herra, niinkuin he ansainneet ovat, heidän kättensä töiden jälkeen.

رُدَّ لَهُمْ جَزَاءً يَا رَبُّ حَسَبَ عَمَلِ أَيَادِيهِمْ.

Anna heidän sydämensä vavista ja sinun kiroustas tuta.

أَعْطِهِمْ غِشَاوَةَ قَلْبٍ، لَعْنَتَكَ لَهُمْ.

Vainoo heitä hirmuisuudella, ja hukuta heitä Herran taivaan alta.

اِتْبَعْ بِالْغَضَبِ وَأَهْلِكْهُمْ مِنْ تَحْتِ سَمَاوَاتِ الرَّبِّ.