Job 31

Mi faris interligon kun miaj okuloj, Ke mi ne atentu virgulinon.
Minä olen tehnyt liiton silmäini kanssa, etten minä katsoisi neitseen päälle.
Kia estas la parto, kiun donas Dio de supre? Kaj kion destinas la Plejpotenculo el la altaj sferoj?
Mutta mitä Jumala ylhäältä antaa minulle osaksi ja Kaikkivaltias korkialta perinnöksi?
Ĉu ne malfeliĉon al malpiulo, Kaj forpuŝon de malbonagantoj?
Eikö väärän pitäisi näkemän senkaltaista vaivaisuutta, ja pahantekiän senkaltaista surkeutta kärsimän?
Ĉu Li ne vidas mian konduton, Ne kalkulas ĉiujn miajn paŝojn?
Eikö hän näe minun teitäni ja lueskele kaikkia minun askeleitani?
Ĉu mi iradis en malvero, Kaj miaj piedoj rapidis al trompo?
Olenko minä vaeltanut turhassa menossa, eli minun jalkani kiiruhtaneet petokseen?
Li pesu min per justa pesilo, Kaj tiam Dio konvinkiĝos pri mia senkulpeco.
Punnitkaan hän minua oikialla vaa'alla, niin Jumala ymmärtää minun vakuuteni.
Se mia paŝo forkliniĝis de la vojo, Se mia koro sekvis miajn okulojn, Kaj se al mia mano algluiĝis makulo:
Jos minun askeleeni ovat poikenneet tieltä, ja minun sydämeni seurannut silmiäni, ja jotakin riippunut minun käsissäni,
Tiam mi semu kaj alia manĝu, Kaj mia idaro elradikiĝu.
Niin minä kylväisin ja toinen söis, ja minun sikiäni hukkuis juurinensa.
Se mia koro forlogiĝis al virino, Kaj mi kaŝe atendis ĉe la pordo de mia amiko:
Jos minun sydämeni on vietelty vaimon perään, ja olen väijynyt lähimmäiseni ovella,
Tiam mia edzino estu adultigata de aliulo, Kaj aliuloj kliniĝu super ŝi.
Niin minun emäntäni häväistäkään muilta, ja muut maatkaan hänen;
Ĉar tio estus malvirto, Tio estus krimo, kiun devas puni juĝistoj.
Sillä se on häpiä ja paha työ tuomarien edessä;
Tio estas fajro, kiu ekstermas ĝis la abismo, Kaj mian tutan akiritaĵon ĝi elradikigus.
Sillä se olis tuli joka polttais kadotukseen, ja kaiken minun saatuni peräti hukuttais.
Ĉu mi malŝatis la rajton de mia servisto aŭ de mia servistino, Kiam ili havis juĝan aferon kun mi?
Jos olen katsonut ylön palveliani eli palkkapiikani oikeuden, riidellessänsä minun kanssani,
Tiam kion mi farus, kiam Dio leviĝus? Kaj kion mi respondus al Li, kiam Li esplordemandus?
Mitä minä sitte tekisin kuin Jumala nousee? eli mitä minä vastaisin häntä, kuin hän kostaa?
Lin kreis ja Tiu sama, kiu kreis min en la ventro, Kaj Tiu sama pretigis en la ventro ankaŭ lin.
Eikö hän ole tehnyt häntä, joka minunkin äitini kohdussa teki? ja on meidät molemmat kohdussa valmistanut.
Ĉu mi rifuzis la deziron de senhavuloj? Aŭ ĉu mi turmentis la okulojn de vidvino?
Olenko minä kieltänyt tarvitsevaisilta, mitä he minulta ovat pyytäneet, ja antanut leskein silmät heikoksi tulla?
Ĉu mian panpecon mi manĝis sola? Ĉu ne manĝis de ĝi ankaŭ orfo?
Olenko minä syönyt palani yksinäni, ettei orpo ole myös siitä syönyt?
Ĉar detempe de mia juneco mi estis kiel patro, Kaj de post la eliro el la ventro de mia patrino mi estis gvidisto.
Sillä nuoruudestani olen minä ollut niinkuin isä, ja hamasta äitini kohdusta olen minä mielelläni holhonnut.
Kiam mi vidis malfeliĉulon sen vesto Kaj malriĉulon sen kovro,
Jos minä olen nähnyt jonkun hukkuvan, ettei hänellä ollut vaatetta, ja sallinut käydä köyhän peittämättä;
Ĉu tiam ne benis min liaj lumboj, Ĉu li ne estis varmigata per la lano de miaj ŝafoj?
Jos ei hänen lanteensa ole siunannut minua, kuin hän minun lammasnahoillani lämmitettiin;
Se mi levis mian manon kontraŭ orfon, Ĉar mi vidis en la pordego helpon al mi,
Jos olen nostanut käteni orpoja vastaan, ehkä minä näin minun voimallisena porteissa olevan;
En tia okazo mia ŝultro defalu de la dorso, Kaj mia brako rompiĝu de kano.
Niin kaatukoon minun hartiani lapaluiltani, ja minun käsivarteni särkyköön luinensa.
Ĉar mi timas la punon de Dio, Kaj ĝian pezon mi ne povus elteni.
Sillä Jnmalan rangaistus on minulle vavistukseksi, ja en taida hänen korkeuttansa välttää.
Ĉu mi faris la oron mia espero, Kaj la orbulon mi nomis mia fido?
Olenko minä asettanut kullan turvakseni? ja sanonut puhtaalle kullalle: sinä olet minun uskallukseni?
Ĉu mi ĝojis, ke mia riĉeco estas granda Kaj ke mia mano multe akiris?
Olenko minä iloinnut tavarani paljoudesta, ja että käteni paljon riistaa koonneet ovat?
Kiam mi vidis la lumon brilantan Kaj la lunon majeste irantan,
Olenko minä katsonut valkeutta, koska se kirkkaasti paisti, ja kuuta, koska se täydellinen oli?
Ĉu tiam sekrete forlogiĝis mia koro Kaj mi sendis kisojn per mia mano?
Onko minun sydämeni salaa minua vietellyt, suuta antamaan kädelleni?
Ankaŭ tio estus krimo juĝinda, Ĉar mi forneus per tio Dion en la alto.
Joka myös vääryys on tuomarien edessä; sillä niin olisin minä kieltänyt Jumalan ylhäältä.
Ĉu mi ĝojis pri malfeliĉo de mia malamiko? Aŭ ĉu mi estis ravita, se lin trafis malbono?
Olenko minä iloinnut viholliseni vastoinkäymisestä? taikka riemuinnut, että onnettomuus tuli hänen päällensä?
Mi ne permesis al mia gorĝo peki Per eldiro de malbeno kontraŭ lia animo.
Sillä en minä antanut minun suuni syntiä tehdä, sadatellakseni hänen sieluansa.
Ĉu la homoj de mia tendo ne diris: Ho, se oni ne satiĝus de lia karno!
Eivätkö miehet, jotka minun majassani ovat, sanoisi: jospa emme hänen lihastansa ravittaisi?
Ne noktis fremdulo sur la strato; Miajn pordojn mi malfermadis al migrantoj.
Muukalaisen ei pitänyt yötä ulkona oleman; vaan vaellusväelle avasin minä oveni.
Ĉu mi hommaniere kovradis miajn kulpojn, Por kaŝi en mia brusto miajn pekojn?
Olenko minä niinkuin ihminen peittänyt minun pahuuteni, salatakseni minun vääryyttäni?
En tia okazo mi timus grandan homamason, Kaj malestimo de familioj min timigus; Mi silentus, kaj ne elirus ekster la pordon.
Olenko minä hämmästynyt suurta joukkoa? eli olenko minä sukulaisteni ylönkatsetta peljännyt? ollut ääneti, ja en mennyt ovesta ulos?
Ho, se iu aŭskultus min! Jen estas mia signo; la Plejpotenculo respondu al mi. Se mia akuzanto skribus libron,
Kuka antais minulle kuultelian, että Kaikkivaltias kuulis minun pyyntöni, että joku kirjoittais kirjan minun asiastani;
Mi portus ĝin sur mia ŝultro, Mi metus ĝin sur min kiel kronon,
Niin minä ottaisin sen hartioilleni, ja sitoisin ympärilleni niinkuin kruunun.
Mi raportus al li pri la nombro de miaj paŝoj; Mi alproksimiĝus al li kiel al princo.
Minä ilmoittaisin hänelle minun askeleini luvun, ja niinkuin ruhtinas kantaisin sen edes.
Se mia lando kriis kontraŭ mi, Kaj ĝiaj sulkoj ploris,
Jos minun maani huutais minua vastaan, ja sen vaot kaikki ynnä itkisivät;
Se ĝiajn fruktojn mi manĝis senpage, Kaj mi afliktis la animon de ĝiaj mastroj:
Jos minä olen sen hedelmän maksamatta syönyt, ja tehnyt peltomiesten elämän työlääksi;
Tiam anstataŭ tritiko kresku por mi kardo, Kaj anstataŭ hordeo dornoj. Finiĝis la paroloj de Ijob.
Niin kasvakoon minulle nisuista orjantappuria ja ohrista pahoja ruohoja. Jobin sanat loppuvat.