Psalms 22

Přednímu zpěváku k času jitřnímu, žalm Davidův.

Davidin Psalmi, edelläveisaajalle, peurasta, jota varhain väijytään. Minun Jumalani, minun Jumalani! miksis minun hylkäsit? minä parun, vaan minun apuni on kaukana.

Bože můj, Bože můj, pročež jsi mne opustil? Vzdálils se od spasení mého a od slov naříkání mého.

Minun Jumalani! päivällä minä huudan, ja et sinä vastaa, ja en yölläkään vaikene.

Bože můj, přes celý den volám, a neslyšíš, i v noci, a nemohu se utajiti.

Sinä olet pyhä, joka asut Israelin kiitoksessa.

Ty zajisté jsi svatý, zůstávající vždycky k veliké chvále Izraelovi.

Meidän isämme toivoivat sinuun: ja kuin he toivoivat, niin sinä vapahdit heitä.

V toběť doufali otcové naši, doufali, a vysvobozovals je.

Sinua he huusivat, ja vapahdettiin: sinuun he turvasivat, ja ei tulleet häpiään.

K tobě volávali, a spomáhals jim; v tobě doufali, a nebývali zahanbeni.

Mutta minä olen mato ja en ihminen, ihmisten pilkka ja kansan ylönkatse.

Já pak červ jsem, a ne člověk, útržka lidská a povrhel vůbec.

Kaikki, jotka minun näkevät, häpäisevät minua: he vääristelevät huuliansa ja päätänsä vääntelevät.

Všickni, kteříž mne vidí, posmívají se mi, ošklebují se, a hlavami potřásají, říkajíce:

Hän valittaa Herralle, hän vapahtakoon hänen: hän auttakoon häntä, jos hän mielistyy häneen.

Spustiltě se na Hospodina, nechť ho vysvobodí; nechať jej vytrhne, poněvadž se mu v něm zalíbilo.

Sillä sinä olet minun vetänyt ulos äitini kohdusta: sinä olit minun turvani, ollessani vielä äitini rinnalla.

Ješto ty jsi, kterýž jsi mne vyvedl z života, ustaviv mne v doufání při prsích matky mé.

Sinun päälles minä olen heitetty äitini kohdusta: sinä olet minun Jumalani hamasta äitini kohdusta.

Na tebeť jsem uvržen od narození svého, od života matky mé Bůh můj ty jsi.

Älä ole kaukana minusta; sillä ahdistus on läsnä, ja ei ole auttajaa,

Nevzdalujž se ode mne, nebo ssoužení blízké jest, a nemám spomocníka.

Suuret mullit ovat minun piirittäneet, lihavat härjät kiertäneet minun ympäri.

Obkličujíť mne býkové mnozí, silní volové z Bázan obstupují mne.

Kitansa avasivat he minua vastaan, niinkuin raateleva ja kiljuva jalopeura.

Otvírají na mne ústa svá, jako lev rozsapávající a řvoucí.

Minä olen kaadettu ulos niinkuin vesi, ja luuni ovat kaikki hajoitetut: minun sydämeni on niinkuin salattu vedenvaha ruumiissani.

Jako voda rozplynul jsem se, a rozstoupily se všecky kosti mé, a srdce mé jako vosk rozpustilo se u prostřed vnitřností mých.

Minun voimani on kuivettunut niinkuin kruusin muru, ja minun kieleni tarttuu suuni lakeen; ja sinä panet minun kuoleman tomuun.

Vyprahla jako střepina síla má, a jazyk můj přilnul k dásním mým, anobrž v prachu smrti položils mne.

Sillä koirat ovat minun piirittäneet: julmain parvi saartain lävistänyt kuin jalopeura käteni ja jalkani.

Nebo psi obskočili mne, rota zlostníků oblehla mne, zprobijeli ruce mé i nohy mé.

Minä lukisin kaikki minun luuni; mutta he katselivat ja näkivät ihastuksensa minusta.

Mohl bych sčísti všecky kosti své, oni pak hledí na mne, a dívají se mi.

He jakavat itsellensä minun vaatteeni ja heittävät hameestani arpaa.

Dělí mezi sebou roucha má, a o můj oděv mecí los.

Mutta sinä, Herra, älä ole kaukana! minun väkevyyteni, riennä avukseni!

Ale ty, Hospodine, nevzdalujž se, sílo má, přispěj k spomožení mému.

Pelasta minun sieluni miekasta, ja ainokaiseni koirilta.

Vychvať od meče duši mou, a z moci psů jedinkou mou.

Vapahda minua jalopeuran suusta, ja päästä minua yksisarvillisista.

Zachovej mne od úst lva, a od rohů jednorožcových vyprosť mne.

Minä saarnaan sinun nimeäs veljilleni: minä ylistän sinua seurakunnassa.

I budu vypravovati bratřím svým o jménu tvém, u prostřed shromáždění chváliti tě budu, řka:

Ylistäkäät Herraa te, jotka häntä pelkäätte: koko Jakobin siemen kunnioittakoon häntä, ja kavahtakoon häntä kaikki Israelin siemen!

Kteříž se bojíte Hospodina, chvalte jej, všecko símě Jákobovo ctěte jej, a boj se ho všecka rodino Izraelova.

Sillä ei hän hyljännyt eikä katsonut ylön köyhän raadollisuutta, eikä kääntänyt kasvojansa hänestä pois; vaan kuin se häntä huusi, kuuli hän sitä.

Nebo nepohrdá, ani se odvrací od trápení ztrápeného, aniž skrývá tváři své od něho, nýbrž když k němu volá, vyslýchá jej.

Sinua minä ylistän suuressa seurakunnassa: minä maksan lupaukseni heidän edessänsä, jotka häntä pelkäävät.

O tobě chvála má v shromáždění velikém, sliby své plniti budu před těmi, kteříž se bojí tebe.

Raadolliset syövät ja ravitaan, ja jotka Herraa etsivät, pitää häntä ylistämän: teidän sydämenne pitää elämän ijankaikkisesti.

Jísti budou tiší a nasyceni budou, chváliti budou Hospodina ti, kteříž ho hledají, živo bude srdce vaše na věky.

Kaikki maailman ääret muistakaan ja kääntykään Herran tykö, ja kumartakaan sinun edessäs kaikki pakanain sukukunnat.

Rozpomenou a obrátí se k Hospodinu všecky končiny země, a skláněti se budou před ním všecky čeledi národů.

Sillä Herralta on valtakunta, ja hän vallitsee pakanoita.

Nebo Hospodinovo jest království, a onť panuje nad národy.

Kaikki lihavat maan päällä pitää syömän ja kumartaman, hänen edessänsä polviansa notkistaman kaikki, jotka tomussa makaavat ja jotka surussansa elävät.

Jísti budou a skláněti se před ním všickni tuční země, jemu se klaněti budou všickni sstupující do prachu, a kteříž duše své nemohou při životu zachovati.

Hänen pitää saaman siemenen, joka häntä palvelee: Herrasta pitää ilmoitettaman lasten lapsiin.

Símě jejich sloužiti mu bude, a přičteno bude ku Pánu v každém věku. [ (Psalms 22:32) Přijdouť, a lidu, kterýž z nich vyjde, vypravovati budou spravedlnost jeho; nebo ji skutkem vykonal. ]

He tulevat ja hänen vanhurskauttansa saarnaavat syntyvälle kansalle, että hän sen tekee.