Psalms 102

Modlitba chudého, když sevřín jsa, před Hospodinem vylévá žádosti své.

Raadollisen rukous, kuin hän murheissansa on, ja valituksensa Herran eteen vuodattaa. Herra, kuule minun rukoukseni, ja anna minun huutoni tykös tulla!

Hospodine, slyš modlitbu mou, a volání mé přijdiž k tobě.

Älä kasvojas minulta peitä hädässä: kallista korvas minun puoleeni; koska minä sinua rukoilen, niin kuule pian minun rukoukseni.

Neskrývej tváři své přede mnou, v den ssoužení mého nakloň ke mně ucha svého; když k tobě volám, rychle vyslyš mne.

Sillä minun päiväni ovat kuluneet niinkuin savu, ja minun luuni ovat poltetut niinkuin kekäle.

Nebo mizejí jako dým dnové moji, a kosti mé jako ohniště vypáleny jsou.

Minun sydämeni on lyöty ja kuivettunut niinkuin heinä, niin että minä myös unohdan leipäni syödä.

Poraženo jest jako bylina, a usvadlo srdce mé, tak že jsem chleba svého jísti zapomenul.

Minun luuni tarttuvat lihaani huokauksestani.

Od hlasu lkání mého přilnuly kosti mé k kůži mé.

Minä olen niinkuin ruovonpäristäjä korvessa: minä olen niinkuin hyypiä hävitetyissä kaupungeissa.

Podobný jsem učiněn pelikánu na poušti, jsem jako výr na pustinách.

Minä valvon, ja olen niinkuin yksinäinen lintu katon päällä.

Bdím, a jsem jako vrabec osamělý na střeše.

Joka päivä häpäisevät viholliseni minua, ja jotka minua syljeskelevät, vannovat minun kauttani.

Každý den utrhají mi nepřátelé moji, a posměvači moji proklínají mnou.

Sillä minä syön tuhkaa niinkuin leipää, ja sekoitan juomani itkulla,

Nebo jídám popel jako chléb, a k nápoji svému slz přiměšuji,

Sinun uhkaukses ja vihas tähden, ettäs minun nostanut olet ja paiskannut maahan.

Pro rozhněvání tvé a zažžený hněv tvůj; nebo zdvihna mne, hodils mnou.

Minun päiväni ovat kuluneet niinkuin varjo, ja minä kuivetun niinkuin ruoho.

Dnové moji jsou jako stín nachýlený, a já jako tráva usvadl jsem.

Mutta sinä, Herra, pysyt ijankaikkisesti, ja sinun muistos sukukunnasta sukukuntaan.

Ale ty, Hospodine, na věky zůstáváš, a památka tvá od národu až do pronárodu.

Nouse siis ja armahda Zionia; sillä aika on häntä armahtaa, ja aika on tullut.

Ty povstana, smiluješ se nad Sionem, nebo čas jest učiniti milost jemu, a čas uložený přišel.

Sillä sinun palvelias halajavat sitä rakentaa, ja näkisivät mielellänsä, että hänen kivensä ja kalkkinsa valmiit olisivat,

Nebo líbost mají služebníci tvoji v kamení jeho, a nad prachem jeho slitují se,

Että pakanat Herran nimeä pelkäisivät, ja kaikki kuninkaat maan päällä sinun kunniaas.

Aby se báli pohané jména Hospodinova, a všickni králové země slávy tvé,

Kuin Herra rakentaa Zionin, niin hän nähdään kunniassansa.

Když by Hospodin vzdělal Sion, a ukázal se v slávě své,

Hän kääntää itsensä hyljättyjen rukouksen puoleen, ja ei katso heidän rukoustansa ylön.

Když by popatřil k modlitbě poníženého lidu, nepohrdaje modlitbou jejich.

Se pitää kirjoitettaman tulevaisille sukukunnille, ja se kansa, joka luodaan, pitää kiittämän Herraa.

Budeť to zapsáno pro budoucí potomky, a lid, kterýž má stvořen býti, chváliti bude Hospodina,

Sillä hän katselee pyhästä korkeudestansa: Herra näkee taivaasta maan päälle,

Že shlédl s výsosti svatosti své. Hospodin s nebe na zemi že popatřil,

Että hän kuulee vankein huokaukset, ja kirvoittaa kuoleman lapset;

Aby vyslyšel vzdychání vězňů, a rozvázal ty, kteříž již k smrti oddání byli,

Että he saarnaavat Herran nimeä Zionissa, ja hänen kiitostansa Jerusalemissa,

Aby vypravovali na Sionu jméno Hospodinovo, a chválu jeho v Jeruzalémě,

Koska kansat ynnä kokoontuvat, ja valtakunnat, Herraa palvelemaan.

Když se spolu shromáždí národové a království, aby sloužili Hospodinu.

Hän nöyryyttää tiellä minun voimani: hän lyhentää minun päiväni.

Ztrápilť jest na cestě sílu mou, ukrátil dnů mých,

Minä sanoin: minun Jumalani, älä minua ota pois keski-ijässäni: sinun ajastaikas pysyvät suvusta sukuun.

Až jsem řekl: Můj Bože, nebeř mne u prostřed dnů mých; od národu zajisté až do pronárodu jsou léta tvá,

Sinä olet muinen maan perustanut, ja taivaat ovat sinun käsialas.

I prvé nežlis založil zemi, a dílo rukou svých, nebesa.

Ne katoovat, mutta sinä pysyt: ne kaikki vanhenevat niinkuin vaate: ne muuttuvat niinkuin vaate, koska sinä heitä muuttelet.

Onať pominou, ty pak zůstáváš; všecky ty věci jako roucho zvetšejí, jako oděv změníš je, a změněny budou.

Mutta sinä pysyt niinkuin sinä olet, ja sinun vuotes ei lopu.

Ty pak jsi tentýž, a léta tvá nikdy nepřestanou. [ (Psalms 102:29) Synové služebníků tvých bydliti budou, a símě jejich zmocní se před tebou. ]

Sinun palveliais lapset pysyvät ja heidän sikiänsä sinun edessäs menestyvät.