Job 20

Odpovídaje pak Zofar Naamatský, řekl:
Silloin Zophar Naemasta vastasi ja sanoi:
Z příčiny té myšlení má k odpovídání tobě nutí mne, a to abych rychle učinil,
Minun ajatakseni vaativat siis minua vastaamaan, ja en minä taida itsiäni pidättää.
Že kárání k zahanbení svému slyším, pročež duch můj osvícený nutí mne, aťbych odpovídal.
Minä tahdon kuulla, jos joku minua nuhtelee ja laittaa; sillä minun ymmärrykseni benki vastaa minun puolestani.
Zdaž nevíš o tom, že od věků, a jakž postavil Bůh člověka na zemi,
Etkös tiedä sen aina niin käyneen siitä ajasta kuin ibminen on pantu maan päälle,
Plésání bezbožných krátké jest, a veselí pokrytce jen na chvílku?
Että jumalattomien kerskaus ei ulotu kauvas; ulkokullattuin ilo on silmänräpäykseksi.
Byť pak vstoupila až k nebi pýcha jeho, a hlava jeho oblaku by se dotkla,
Jos hänen korkeutensa ulottuis taivaasen, ja hänen päänsä sattuis pilviin;
Však jako lejno jeho na věky zahyne. Ti, kteříž jej vídali, řeknou: Kam se poděl?
Niin pitää hänen viimein katooman niinkuin loka, niin että ne jotka hänen ovat näneet, sanovat: kussa hän on?
Jako sen pomine, aniž ho naleznou; nebo uteče jako vidění noční.
Niinkuin uni katoo, niin ei pidä häntä löydettämän, ja niinkuin yönäkö pitää hänen raukeaman.
Oko, kteréž ho vídalo, již ho nikdy neuzří, aniž více patřiti bude na něj místo jeho.
Se silmä, joka hänen nähnyt on, ei pidä häntä enää näkemän, ja hänen paikkansa ei pidä häntä enää näkemän.
Synové jeho budou přízně u nuzných hledati, a ruce jeho musejí zase vraceti loupež svou.
Hänen lapsensa pitää kerjääjiä palveleman, ja hänen kätensä pitää jälleen hänelle antaman, mitä hän ryövännyt on.
Kosti jeho naplněny jsou hříchy mladosti jeho, a s ním v prachu lehnou.
Hänen luunsa pitää maksaman hänen salaiset syntinsä, ja pitää makaaman maassa hänen kanssansa.
A ačkoli zlost sladne v ústech jeho, a chová ji pod jazykem svým;
Ehkä vielä pahuus maistais makiasti hänen suussansa, kuitenkin pitää hänen sen kätkemän kielensä päälle.
Kochá se v ní, a nepouští jí, ale zdržuje ji u prostřed dásní svých:
Hän säästää, ja ei hylkää sitä, vaan pitää sen suussansa.
Však pokrm ten ve střevách jeho promění se; bude jako žluč hadů nejlítějších u vnitřnostech jeho.
Hänen ruokansa pitää muuttuman hänen vatsassansa, kärmeen sapeksi hänen sisälmyksissänsä.
Zboží nahltané vyvrátí, z břicha jeho Bůh silný je vyžene.
Sen tavaran jonka hän niellyt on, pitää hänen ylös oksentaman; ja Jumala ajaa ne ulos hänen vatsastansa.
Jed hadů lítých ssáti bude, zabije ho jazyk ještěrčí.
Hänen pitää imemän kärmeen myrkkyä, ja kyykärmeen kieli on hänen tappava.
Neuzří pramenů potoků a řek medu a másla.
Ei hänen pidä näkemän ojia ja virtoja, joista hunaja ja voi vuotavat.
Navrátí úsilé cizí, a nezažive ho, vedlé nátisku svého rozličného; nebude na ně vesel.
Hän tekee työtä, ja ei saa nautita, ja hänen kalunsa pitää toisen saaman, niin ettei hänellä pidä niistä iloa oleman.
Nebo utiskal a opouštěl nuzné, dům zloupil a nestavěl ho.
Sillä hän on polkenut ja hyljännyt köyhän, hän on repinyt itsellensä huoneita, joita ei hän ole rakentanut.
Pročež nesezná nic pokojného v životě svém, aniž které nejrozkošnější své věci bude moci zachovati.
Sillä hänen vatsansa ei ole taitanut täyteen tulla, ja hänen kalliit kalunsa ei taida häntä pelastaa.
Nic mu nepozůstane z pokrmu jeho, tak že nebude míti, čím by se troštoval.
Hänen ruastansa ei pidä mitään jäämän; sentähden ei pidä hänen hyvät päivänsä pysyväiset oleman.
Byť pak i dovršena byla hojnost jeho, ssoužení míti bude; každá ruka trapiče oboří se na něj.
Ehkä hänellä olis yltäkyllä, niin pitää hänellä kuitenkin ahdistus oleman: kaikki käden vaiva pitää hänen päällensä tuleman.
By měl čím naplniti břicho své, dopustí na něj Bůh prchlivost hněvu svého, kterouž na něj dštíti bude i na pokrm jeho.
Hänen vatsansa pitää vihdoin täyteen tuleman, ja hänen pitää lähettämän vihansa hirmuisuuden hänen päällensä: hän antaa sataa sotansa hänen päällensä.
Když utíkati bude před zbrojí železnou, prostřelí ho lučiště ocelivé.
Hänen pitää pakeneman rautaisia sota-aseita, ja vaskijoutsen pitää hänen lävitsensä käymän.
Střela vyňata bude z toulu a vystřelena, nadto meč pronikne žluč jeho; a když odcházeti bude, přikvačí jej hrůzy.
Avoin miekka pitää käymän hänen lävitsensä, ja miekan välkkynä, joka hänelle pitää karvas oleman, pitää pelvolla hänen päällensä tuleman.
Všeliká neštěstí jsou polečena v skrýších jeho, zžíře jej oheň nerozdmýchaný, zle se povede i pozůstalému v stanu jeho.
Koko pimeys on hänelle kätketty tavaraksi; tuli pitää hänen kuluttaman, joka ei puhallettu ole, ja sille, joka jää hänen majaansa, pitää pahoin käymän.
Odkryjí nebesa nepravost jeho, a země povstane proti němu.
Taivaan pitää ilmoittaman hänen pahuutensa, ja maan pitää asettaman itsensä häntä vastaan.
Rozptýlena bude úroda domu jeho, rozplyne se v den hněvu jeho.
Hänen huoneensa hedelmä pitää vietämän pois, ja hajoitettaman hänen vihansa päivänä.
Tenť jest podíl člověka bezbožného od Boha, to, pravím, dědictví vyrčené jemu od Boha silného.
Tämä on jumalattoman ihmisen osa Jumalalta, ja hänen puheensa perintö Jumalalta.