Psalms 132

Hodočasnička pjesma.

Veisu korkeimmassa Kuorissa. Muista, Herra, Davidia, ja kaikkia hänen vaivojansa,

Spomeni se, o Jahve, Davida i sve revnosti njegove: kako se Jahvi zakleo, zavjetovao Snazi Jakovljevoj:

Joka Herralle vannoi, ja lupasi lupauksen Jakobin väkevälle:

"Neću ući u šator doma svog nit' uzaći na ležaj svoje postelje,

En mene huoneeni majaan, enkä vuoteeseeni pane maata;

neću pustit' snu na oči nit' počinka dati vjeđama,

En anna silmäini unta saada, enkä silmälautaini torkkua,

dok Jahvi mjesto ne nađem, boravište Snazi Jakovljevoj."

Siihenasti kuin minä löydän sian Herralle, Jakobin väkevän asumiseksi.

Eto, čusmo za nj u Efrati, nađosmo ga u Poljima jaarskim.

Katso, me kuulimme hänestä Ephratassa: me olemme sen löytäneet metsän kedoilla.

Uđimo u stan njegov, pred noge mu padnimo!

Me tahdomme hänen asuinsioihinsa mennä, ja kumartaa hänen jalkainsa astinlaudan edessä.

"Ustani, o Jahve, pođi k svom počivalištu, ti i Kovčeg sile tvoje!

Nouse, Herra, sinun lepoos, sinä ja sinun väkevyytes arkki.

Svećenici tvoji nek' se obuku u pravednost, pobožnici tvoji nek' radosno kliču!

Anna pappis pukea heitänsä vanhurskaudella ja sinun pyhäs riemuitkaan.

Poradi Davida, sluge svojega, ne odvrati lica od svog pomazanika!"

Älä käännä pois voideltus kasvoja, sinun palvelias Davidin tähden.

Jahve se zakle Davidu zakletvom tvrdom od koje neće odustati: "Potomka tvoje utrobe posadit ću na prijestolje tvoje.

Herra on vannonut Davidille totisen valan, ja ei hän siitä vilpistele: sinun ruumiis hedelmästä minä istutan istuimelles.

Budu li ti sinovi Savez moj čuvali i naredbe kojima ih učim, i sinovi će njini dovijeka sjedit' na tvom prijestolju."

Jos sinun lapses minun liittoni pitävät, ja minun todistukseni, jotka minä heille opetan, niin heidän lapsensa myös pitää sinun istuimellas istuman ijankaikkisesti.

Jer Jahve odabra Sion, njega zaželje sebi za sjedište.

Sillä Herra on Zionin valinnut, ja tahtoo sitä asuinsiaksensa.

"Ovo mi je počivalište vječno, boravit ću ovdje jer tako poželjeh.

Tämä on minun leponi ijankaikkisesti: tässä minä tahdon asua; sillä se minulle kelpaa.

Žitak ću njegov blagosloviti, siromahe nahraniti kruhom.

Minä hyvästi siunaan hänen elatuksensa, ja hänen köyhillensä kyllä annan leipää.

Svećenike njegove u spas ću odjenuti, sveti će njegovi kliktati radosno.

Hänen pappinsa minä puetan autuudella; ja hänen pyhänsä pitää ilolla riemuitseman.

Učinit ću da ondje za Davida rog izraste, pripravit ću svjetiljku za svog pomazanika.

Siellä minä annan puhjeta Davidin sarven: minä valmistan kynttilän voidellulleni.

U sram ću mu obući dušmane, a na njemu će blistat' vijenac moj."

Hänen vihollisensa minä häpiällä puetan; mutta hänen päällänsä pitää hänen kruununsa kukoistaman.