Job 14

Čovjek koga je žena rodila kratka je vijeka i pun nevolja.

Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa, ja on täynnä levottomuutta,

K'o cvijet je nikao i vene već, poput sjene bježi ne zastajuć'.

Kasvaa niinkuin kukkanen, ja kaatuu; pakenee niinkuin varjo, ja ei pysy.

Na takva, zar, ti oči otvaraš i preda se na sud ga izvodiš?

Ja senkaltaisen päälle sinä avaat silmäs, ja vedät minun kanssasi oikeuden eteen.

Tko će čisto izvuć' iz nečista? Nitko!

Kuka löytää puhtaan niiden seassa, kussa ei puhdasta ole?

Pa kad su njegovi dani odbrojeni, kad mu broj mjeseci o tebi ovisi, kad mu granicu stavljaš neprijelaznu,

Hänellä on määrätty aika, hänen kuukauttensa luku on sinun tykönäs: sinä olet määrän asettanut hänen eteensä, jota ei hän taida käydä ylitse.

skini s njega pogled da počinut' može, poput najamnika da svoj dan uživa.

Luovu hänestä, että hän sais levätä, niinkauvan kuin hänen aikansa tulee, jota hän odottaa niinkuin palkollinen.

TÓa ni drvu nije nada sva propala, posječeno, ono opet prozeleni i mladice nove iz njega izbiju.

Puulla on toivo, ehkä se hakattaisiin, että se uudistetaan, ja sen vesat kasvavat jälleen:

Ako mu korijen i ostari u zemlji, ako mu se panj i sasuši u prahu,

Ehkä sen juuret vanhenevat maassa, ja kanto mätänee mullassa,

oćutjevši vodu, ono će propupat' i pustiti grane kao stablo novo.

Kuitenkin se versoo jälleen veden märkyydestä, ja kasvaa niinkuin se istutettu olis.

Al' kad čovjek umre, ostaje pokošen, kad smrtnik izdahne, gdje li je on tada?

Mutta kussa ihminen on, koska hän kuollut, hukkunut ja pois on?

Može sva voda iz mora ispariti i presahnut' rijeke, isušit posvema',

Niinkuin vesi juoksee ulos merestä, ja oja kureentuu ja kuivettuu,

al' čovjek kad legne, ne ustaje više, dok nebesa bude, neće se podići, od sna se svojega probuditi neće.

Niin on ihminen, kuin hän kuollut on, ei hän nouse: niinkauvan kuin taivas pysyy, ei he virkoo eikä herää unestansa.

O, kad bi me htio skriti u Šeolu, zakloniti me dok srdžba ti ne mine, dÓati mi rok kad ćeš me se spomenuti,

O jospa sinä minun hautaan kätkisit ja peittäisit minun, niinkauvan kuin vihas menis pois, ja asettaisit minulle määrän muistaakses minua.

- jer, kad umre čovjek, zar uskrsnut' može? - čekao bih te sve dane vojske svoje dok ne bi došao da mi smjenu dadeš.

Luuletkos kuolleen ihmisen tulevan eläväksi jälleen? Minä odotan joka päivä niinkauvan kuin minä sodin, siihenasti että minun muutteeni tulee,

Zvao bi me, a ja bih se odazvao: zaželio si se djela svojih ruku.

Että sinä kutsuisit minua, ja minä vastaisin sinua, ja ettes hylkäisi käsialaas;

A sad nad svakim mojim vrebaš korakom, nijednog mi grijeha nećeš oprostiti,

Sillä sinä olet jo lukenut kaikki minun askeleeni: etkös ota vaaria minun synneistäni?

u vreći si prijestup moj zapečatio i krivicu moju svu si zapisao.

Minun rikokseni olet sinä lukinnut lyhteesen, ja pannut kokoon minun vääryyteni.

Vaj! K'o što se jednom uruši planina, k'o što se hridina s mjesta svog odvali,

Jos tosin vuori kaatuu ja katoo, ja vaha siirtyy sialtansa,

k'o što voda kamen s vremenom istroši, a pljusak bujicom zemlju svu sapere, tako uništavaš nadu u čovjeku.

Vesi kuluttaa kivet, ja virta vie maan pois, ja mitä sen päällä itse kasvaa: niin sinä myös ihmisen toivon kadotat.

Oborio si ga - on ode za svagda, nagrđena lica, otjeran, odbačen.

Sinä olet häntä voimallisempi ijankaikkisesti, ja hänen täytyy mennä pois. Sinä muutat hänen kasvonsa, ja annat hänen mennä.

Djecu mu poštuju - o tom ništa ne zna; ako su prezrena - o tom ne razmišlja.

Ovatko hänen lapsensa kunnniassa, sitä ei hän tiedä, taikka ovatko he ylönkatseessa, sitä ei hän ymmärrä.

On jedino pati zbog svojega tijela, on jedino tuži zbog svojeg života."

Kuitenkin niinkauvan kuin hän kantaa lihaa, täytyy hänen olla vaivassa, ja niinkauvan kuin hänen sielunsa on hänessä, täytyy hänen murhetta kärsiä.